Severin Norrby puolestaan oli hyvissä ajoin antanut kuningas Kristianille tiedon ruotsalaisten aiotusta hyökkäyksestä ja pyytänyt apua tai vapautusta uskollisuusvalastaan. Juhannuksen aikaan lähetti hän sanan kuningas Fredrikille Köpenhaminaan ja tarjosi hänelle Gottlantia niillä ehdoin, että hän saisi pikaista apua ja jäädä virkaansa. Kuningas Fredrik oli tosin Ruotsin avulla saanut takaisin Malmön, mutta se ei estänyt häntä ilolla suostumasta Norrbyn ehdotukseen; hän ei ainoastaan suostunut kaikkeen, mitä hän pyysi, vaan lupasi vielä lisäksi suuria lahjoituksia, jos Norrby saattaisi pitkittää aikaa, kunnes apu Tanskasta ehtisi perille.
Heti kun tämä oli päätetty, riensi Norrby ilmoittamaan lyypekkiläisille, että vihollisuus häntä vastaan tästälähin olisi sama kuin vihollisuus Tanskan kuningasta vastaan.
Lyypekkiläiset eivät kauvan miettineet asiaa. Heillä ei ollut muuta tarkoitusta kuin kauppansa turvaaminen; nyt saattoi tarkoituksen saavuttaa ilman miekan iskua, sitäpaitsi he paljon mieluummin soivat Gottlannin heikolle Fredrikille kuin voimakkaalle Kustaalle ja sentähden he nyt nostivat purjeensa ja läksivät takaisin kotimaahansa.
Norrby ei tyytynyt tähän. Hän kääntyi von Melenin puoleen, ilmoitti että molemmat kuninkaat olivat ryhtyneet rauhankeskusteluihin ja arveli, että parempi oli hiljaisuudessa odottaa asiain ratkaisua kuin hyödyttömissä kahakoissa vuodattaa toistensa verta.
Hän johdatti von Melenin mieleen heidän muinaisia asetoveruutensa aikoja Kristianin lipun alla, kävi usein Ruotsin leirissä ja ehdotteli aselepoa.
Berendt von Melen ihastui hänen ystävällisyydestään, kävi hänkin puolestaan tervehtimässä Norrbyta, viipyi hänen luonaan Visborgissa useita päiviä, oli hänen lapsensa kummina ja kohteli häntä ystävänä ja asetoverina.
Norrby naureskeli itsekseen; hän tiesi käyttäneensä keinoja, jotka tepsivät.
Margareeta rouvaa imarteli vanha merisankari kohteliaisuuksillaan. Hän sanoi voivansa näyttää toteen, että Kustaa jossakin perintökysymyksessä oli tehnyt hänelle vääryyttä, ja neuvoi miten Margareetan piti menetellä päästäkseen oikeuksiinsa; tällä tavalla voitti Norrby hänet puolelleen ja rouva vakuutti nyt puolisolleen Berendt von Melenille, että Severin Norrby oli jaloin ja paras ihminen maailmassa, että hän oli osoittanut olevansa heidän todellinen ystävänsä ja että hänen toivomuksiaan piti ottaa huomioon, mikäli mahdollista. Sillä tavalla viekoiteltiin päällikkö toimettomuuteen ja laiminlyömään kaikki kuninkaansa edut.
Mutta leirissä olevat ruotsalaiset rupesivat aavistamaan pahaa, ja kun Berendt von Melen kerran palasi Visborgista, kokoontui hänen ympärilleen suuri joukko miehiä pyytämään, että he saisivat tehdä hyökkäyksen linnaa vastaan.
Hän sai heidät hyvillä lupauksilla rauhoittumaan, mutta sen pitemmälle hän ei päässyt.