Kesäkuun 7 päivänä, viikon ajatusajan jälkeen, allekirjoitti kuningas ja neuvosto seuraavan sopimuksen:
"Ruotsin kuningas ei saa tehdä rauhaa kuningas Kristianin eikä kenenkään muun kanssa ilman lyypekkiläisten lupaa ja suostumusta, hänen pitää kaikin voimin auttaa heitä samaista kuningas Kristiania vastaan, sekä, valloitettuaan Tukholman ja Kalmarin, antaa heille takaisin kaikki näissä kaupungeissa olevat tavarat, jotka Kristian on heiltä ottanut."
Lyypekin ja Danzigin porvarien tuli Tukholmaan, Kalmariin, Söderköpingiin ja Turkuun sekä yleensä koko valtakuntaan saada tullitta ja muitta veroitta niinhyvin viedä tavaroitaan kuin tuoda niitä sieltä.
Lyypekillä olisi oikeus tehdä kauppaa suorastaan pappien, ritarien ja rälssimiesten kanssa. Ulkomaalaiset ja vieraat kansalaiset eivät saisi asettua porvareiksi Ruotsiin tai siellä ryhtyä kaupantekoon, vaan tulisi tämän oikeuden kuulua yksin Danzigin ja Lyypekin porvareille sekä heidän sukulaisilleen, joille Lyypekki katsoisi hyväksi sen suoda.
Ruotsalaiset porvarit eivät saisi tehdä kauppaa muiden kaupunkien kuin Lyypekin ja Danzigin kanssa, tai harjoittaa kaupantekoa ulkopuolella Juutinraumaa ja Beltiä.
Koko Ruotsin kauppa oli siis hansalaisten käsissä, mutta Lyypekin antama suuri velka, jonka takia kaikki nämä oikeudet olivat luovutetut, tuotti sitäpaitsi muutakin pahaa. Maahan tuli suuri joukko saksalaista sotaväkeä, jolle piti maksaa palkkaa. "Niitä oli ääretön määrä sekä hyviä että pahoja miehiä, enemmän kuin kuningas oli pyytänyt tai tarvitsi, mutta kirstut, joista heille piti maksaa, olivat köykäiset ja he eivät tahtoneet tyytyä vähään eivätkä ottaa vastaan palkkojaan klippingeissä, joita oli lyöty hätävaraksi."
Tästä ahdingosta pääsi kuningas sillä, että läsnäolevat neuvoston lähettiläät ottivat toimittaakseen sotamiehet Lyypekkiin ja siellä maksaakseen heille heidän saatavansa, kuitenkin sillä ehdolla, että tämä uusi meno suoritettaisiin määrättynä päivänä ja määrätyllä tunnilla. Ei ollut helppoa ymmärtää miten se olisi mahdollista, kun summa — nykyisessä rahassa — nousi 800,000 kruunuun. Päätettiin ottaa hopeaisina. Kuningas lähetti kaikkiin seurakuntiin kehoituksen, "että jokainen kohdastaan koettaisi auttaa kuningasta, tarkastaisi kirkkonsa ja luostarinsa, ottaisi kalleudet, kalkit ja muut astiat, jotka eivät olleet aivan välttämättömät, ja toimittaisi ne Tukholmaan luotettavan lähetin kautta ja viipymättä".
Luvattiin kirjoittaa kaikki muistoon jotta voitaisiin ne rehellisesti maksaa, kun Jumala suo valtakunnalle paremmat ajat.
Päätös oli tehty, rahaa tuli kyllä, mutta ei tarpeeksi. Ja me lähdemme nyt puhumaan.
15.