Mutta sattui vielä muitakin syitä.
Jos verenhimoinen Kristian Tyranni, jota Hans herra koko sydämestään inhosi, olikin ruvennut suosimaan kerettiläisen Lutherin kirjoituksia, niin se ei merkinnyt mitään. Vaan että Ruotsin nuori kuningas oli eksynyt samaan villitykseen, se oli vaara, joka koski sekä maan sisällistä hallitusta että koko katolista kirkkoa.
Piispa oli itse, tietysti salaa, lukenut enimmät petturin kirjoituksista ja ne olivat hänessä synnyttäneet kaikellaisia uusia ajatuksia, joita vastaan hänen kaikin voimin täytyi taistella, sillä ne tulivat tietysti valheen isältä, saatanalta.
Hän kyllä näki, että maan tila oli huolestuttava ja että kuningas tarvitsi paljon rahaa, mutta sen ryöstäminen kirkoista, luostareista ja piispoilta olisi ollut suorastaan pyhyyden loukkaamista.
Hän oli antanut melkoiset summat onnettomaan Gottlannin sotaan ja jos valtakunta, vastoin hänen neuvojaan, oli heittäytynyt Lyypekin käsiin, niin mitä hän sille mahtoi; hankkikoot apua mistä saavat.
Paavillista yliherruutta tuli kunnioittaa ja piispojen valtaa ja mahtia pitää arvossa. Kirkon uskollisena palvelijana päätti hän taistella niiden puolesta viimeiseen asti.
Mutta nyt tuli kova isku.
Jokaisen kirkon ja luostarin täytyi varojensa mukaan antaa niin paljon kuin suinkin.
Silloin nousi koko maassa haikea valitus, joka alkoi papistosta ja herätti kansassa vastakaikua.
Melun ollessa pahimmillaan tuli eräänä päivänä vanha porvari Vadstenasta pyytämään, että hänet armosta heti päästettäisiin piispan puheille.