Hän loi läsnäoleviin lyhyen katseen, sitte hän silmät maassa tervehti abbedissaa, nöyrästi suudellen hänen kättään.
— Arvoisa äiti, alkoi hän selvällä äänellä, — olen vastoin tahtoani nunna ja väkisin minut on tänne tuotu, mutta koska nyt olen teidän vallassanne, niin alistun käskyjenne alaiseksi ja sulkeudun suosioonne ja hyväntahtoiseen huomaanne.
Abbedissa loi häneen terävän katseen.
— Tulemme kohtelemaan sinua ansion mukaan, vastasi hän.
— Pyhä neitsyt suojelkoon ja varjelkoon teitä, virkkoi munkki; — minulla ei ole aikaa kuunnella rippiänne, mutta palaan pian takaisin.
Nunnat lankesivat polvilleen ja Cecilia seurasi heidän esimerkkiään.
Munkki siunasi heitä, lausui "Pax vobiscum" ja riensi pois.
Abbedissa käski nunnia uudestaan alkamaan ave'a, mutta veisatessa kurkistivat he kaikki ulos ikkunasta ja näkivät laivan purjehtivan lahdesta, onnellisesti kiertävän niemen ja sitte myrskyn siivillä kiitävän itäänpäin.
Veisuu lakkasi samassa ja huokaus nousi nunnien rinnasta.
Alussa vartioitiin uutta sisarta hyvin ankarasti, mutta hän ei koskaan antanut aihetta muistutuksiin; hän oli huomaavampi kuin kaikki muut ja toimitti tehtävänsä erittäin huolellisesti, mutta hän jatkoi itsepintaisesti vaitioloaan eikä koskaan vastannut kysymykseen muuta kuin lyhyesti myöntäen tai kieltäen. Turhaan koettivat sisaret voittaa hänen luottamustaan, mutta harvoin loi hän heihin katseensa, vaikka hän aina oli niin valmis palvelemaan jokainoaa heistä, että tuntui siltä kuin hän alaspainettujen silmäluomiensa alta olisi osannut nähdä heidän toivomuksensa. Abbedissa kysyi, eikö hän tahtonut käydä ripillä, mutta hän vastasi että hän oli tehnyt sen jo ennenkuin hänet vihittiin nunnaksi.
— Kyllä sen siltä voi tehdä luostarissakin, vastasi ankara rouva, luoden häneen tutkivan katseen.