— Olisinpa minä ollut rouva Ingrid Puken sijassa, niin olisin antanut ruoskia kaikki nunnat, siksi etteivät he paremmin pitäneet silmällä toisiaan.
Hän mietti yhtämittaa, mitä rangaistusta tässä olisi käytettävä. Mitä kovempi rangaistus, sitä parempi.
Toisissa asioissa näki Hans herra ilolla sisarensa lujan, horjumattoman uskon. Hän tiesi että siinä oli koko hänen voimansa, hänen mielensä rauha.
Siksi ei hän uskaltanut sisarelle uskoa epäilyksiään, eihän hän olisi voinut häntä auttaa; miksi hän siis olisi tehnyt hänet levottomaksi?
Kerran kun hän tuli piispaa tervehtimään, tapasi hän hänen pöydällään erään Lutherin kirjan. Hän heitti sen paikalla tuleen ja virkkoi:
— Anna saatanalle, mikä saatanalle kuuluu.
Vanhus oli siis yksin maailmassa; hänellä ei ollut ystävää eikä uskottua. Jota enemmän epäilys yritti kasvaa, sitä kiihkeämmin koetti hän pysytellä vanhoillaan. Hän kävi luostareissa, toimitti nunnan vihkiäisiä, piti messuja pyhien kunniaksi ja osottautui kaikessa uskolliseksi kirkon ystäväksi ja uuden opin kiivaaksi vastustajaksi.
16.
VAIKEAA TYÖTÄ.
Sillaikaa oli Kustaa jatkanut vaellustaan sillä tiellä, joka hänelle oli avautunut.