Molemmat ensimainitut herrat eivät olleet viroissaan pitkäikäiset. Taalalaisten voutiensa kautta sai kuningas käsiinsä useita kirjeitä, joissa he olivat yllyttäneet kansaa kapinaan. Sentähden ratsasti kuningas muutamien neuvostonsa herrojen seuraamana viipymättä Vesteråsiin, näytti kirjeet piispalle ja kanikeille ja julisti edellisen virkansa menettäneeksi sekä käski hämmästyneitä raatiherroja heti valitsemaan uuden piispan.
Nämä eivät kiireessä tietäneet, kuka siihen sopisi; silloin ehdotti kuningas Pietari Magnia, joka oli P. Pirkitan talon hoitajana Roomassa ja joka sittemmin valittiinkin.
Uusi arkkipiispa joutui pian saman kohtalon alaiseksi kuin vesteråsilainen piispa, hän ryhtyi liian lujasti puolustamaan viralta pantua piispa Pietaria ja siitä Kustaa ei pitänyt.
Tiedämme että häntä seurasi Johannes Magnus.
Sillaikaa oli kuninkaan kansleri tuontuostakin käyttänyt hyväkseen maassa vallitsevaa murrosaikaa ja kuninkaalle muistuttanut mikä suuri uskonnollinen liike paraikaa oli Saksassa. Hän kertoi, että muuan nuori mies, sepän poika Örebrosta, oli käynyt Lutherin luona valmistumassa suurta uskonpuhdistustyötä varten. Hän oli muutamia vuosia ollut diakonina Strängnäsin tuomiokirkossa ja oli kelpo mies.
— Onko hän vielä siellä? kysyi kuningas.
— Minun välitykselläni tuli hän johtajaksi kouluun, vastasi Lauri
Antinpoika.
— Nyt muistan, vastasi kuningas, — kuulinhan kerran hänen saarnaavan Strängnäsissä ja mietin, mitä oppia se mahtoi olla, mutta sitte minulle tuli niin paljon muuta ajattelemista… Mitä arvelet, Lauriseni, jos me antaisimme hänen tulla tänne Tukholmaan, saarnaamaan kirkossa; sitte saisi kansa itse tilaisuutta kuulla ja verrata.
— Olen jo kauvan toivonut, että armollinen kuninkaani päättäisi sen tehdä.
— Kerro minulle vielä jotakin tuosta Olavista.