— Ei, ei. Rakastan teitä niin että asettukoon tielle mitä esteitä tahansa, teidän pitää tulla vaimokseni, sen vannon miekkani kautta, ja pantiksi otan tämän suudelman.
Hän sulki neidon syliinsä ja suuteli häntä niin kiireesti, ettei hän ehtinyt sitä estää. Hehkuvin poskin ja säteilevin silmin hän jäi hänen eteensä seisomaan.
— Tahtoisin lyödä teitä! virkkoi hän.
— Olkaa varoillanne taikka otan toisen suutelon! Samassa astui lääniherra sisään.
— Olen hakenut teitä, herra Otto, alkoi hän, — te tahdoitte puhua kanssani ennen aamiaista.
— Niin tahdon vieläkin!
— Menkäämme minun huoneeseeni, siellä saamme parhaiten olla rauhassa. Mikä nyt on? kysyi lääniherra kääntyen Dorotean puoleen, joka seisoi miltei liikkumattomana.
— Ehkä minä saan selittää, kun olemme kahdenkesken, puuttui Otto herra puheeseen, ja molemmat miehet läksivät huoneesta; tulemme pian heitä seuraamaan.
Jäätyään yksin viskasi Dorotea maahan kaikki kukkaset toisesta maljasta ja upotti siihen kauniin pienen suunsa; hän ravisti päätään ikäänkuin päästäkseen jostakin pahasta, sitte hän nenäliinallaan rupesi hankaamaan huuliaan ja poskiaan jotta ihoa kirveli.
— Se inhoittava, hävytön ihminen, tulee suutelemaan tyttöä vastoin hänen tahtoaan. Teloittaa hänet pitäisi ja panna piikkipyörälle sellaisesta rikoksesta.