Sitte pyysi hän kuningasta kieltämään kaikkien Lutherin kirjojen ostamisen ja myymisen Ruotsin valtakunnassa, niin kuin myös kieltämään kuninkaallisen suojeluksensa kaikilta hänen opetuslapsiltaan, sillä "saksalaiset eivät ole omistaneet mitään uskoa meidän tähtemme, emmekä me heidän tähtensä tahdo luopua uskostamme".
Hän naulautti kirkkojen oville pitkin koko hiippakuntaansa avonaisia kirjeitä, joissa mitä ankarimmin kiellettiin täällä hänen läänissään myymästä tai ostamasta tai turmiollisesti levittämästä kristityn kansan sekaan mitään Lutherin virsiä tai kirjoja.
Epäilys ja pelko vyöryivät tähän aikaan maassa niinkuin aallot merellä ennen myrskyn uhkaamista. Mutta tyynenä istui kansleri Lauri Antinpoika kuninkaan rinnalla kirjoittamassa kuninkaan käskyjä piispoille, tuomiokapituleille ja luostareille.
Häntä vihattiin yhtä paljon kuin häntä pelättiin, mutta se ei häntä liikuttanut; tyynesti katseli hän ajan kulkua ja kun Kustaa tuodessaan maahan uutta oppia, pelkäsi liian äkillisillä käänteillä, herättävänsä levottomuutta, niin hän heti riensi osoittamaan, että päästäisiin samaan päämäärään, jos vaan oikein ymmärrettäisiin selittää vanhaa oppia.
Tässä muutamia hänen kirjeitään.
Vadstenan luostarin munkit pyysivät hänen puoltolausettaan, jotta kuningas sallisi heidän pitää kirkkonsa hopeat.
Kansleri vastasi, että he suuresti erehtyivät, jos pitivät kuninkaan vaatimusta ryöstönä; jos he rahoista, jotka olivat aiotut lähimmäisen hyödyksi, käyttivät sellaista nimitystä, niin eivät he ymmärtäneet omia sanojaan, sillä kun he kutsuivat niitä kirkon rahoiksi, niin se juuri oli samaa kuin kansan omaisuus.
Oli tullut tavaksi käyttää nimitystä "kirkko" pääpapeista ja papistosta, joskus myöskin puhuessa käsin tehdystä rakennuksesta. Mutta raamatussa ei puhuta muusta kuin ihmisten, "varsinkin uskovaisten yhteydestä".
"Kun siis puhumme kirkon rahoista, tarkoitamme niillä kansan rahoja. Ne varat, joista puhutaan Apostolien teoissa ja Paavalin kirjeissä, joilla lesket ja köyhät elätettiin, uskottiin palvelijoille, jotteivät apostolit, joiden tuli kuunnella Jumalan sanaa, antautuisi sellaisiin maallisiin toimiin. Mutta me, apostolien seuraajat, olemme poikenneet Jumalan sanasta ja ruvenneet käyttämään kirkon s.o. kansan rahoja ikäänkuin ne olisivat omiamme. Ja käyttäisimmepä edes, niinkuin apostolien palvelijat, niitä köyhän lähimmäisemme avuksi, vaan me koristamme niillä temppelien seiniä tai teemme niistä pyhimys-arkkuja ja öylättirasioita tai muita esineitä, jotka Jumala ehkä kerrassaan on kieltänyt, tai joita hän ei ainakaan missään ole kehoittanut tekemään, vaan joita ihmiset ovat keksineet, en tiedä, missä hengessä. Kuitenkin me kehumme vanhurskauttamme, vaikkei meidän tukenamme ole kuin ruoko, nimittäin pelkät totutut paavilliset säännöt, jotka eivät suinkaan ole suuremman arvoiset kuin pyhä raamattu."
"Me papit ryöstämme Jumalan nimessä kansalta nämä rahat ja anastamme haltuumme niiden käyttöoikeuden, emme näiden varojen hoitajina vaan niiden omistajina."