"Me kutsumme uskovaisten kokouspaikkaa Jumalan huoneeksi, mutta ei sentähden että Jumala asuisi huoneissa, jotka käsillä tehdyt ovat, vaan sentähden että hänen palvelijansa sinne kokoontuvat kuulemaan hänen sanaansa. Me toimimme jumalattomasti, jos me, nähdessämme kansamme vaarassa, pidämme velvollisuutenamme säästää kirkon hopeita, jotka viholliset ja varkaat voivat viedä, sillaikaa kun me annamme lähimmäisemme, jota Kristus on käskenyt meidän rakastaa ja jonka edestä hän on uhrannut verensä, kärsiä väkivaltaa, nälkää ja janoa."
"Pitääkö Jumala sitte enemmän huolta kivistä ja kannoista kuin ihmisistä? Suokoon Jumala, että me papit yhtä tarkasti pitäisimme huolta lähimmäisemme autuudesta kuin rahojen säästämisestä! Jumalatonta jumalisuutta on käyttää kirkon omaisuutta komeisiin, jopa ylellisiinkin rakennuksiin eikä avuksi uskovaisille! Toisin menettelivät vanhat Israelin kuninkaat Joas ja Hiskia: toinen lähetti Syyrian kuninkaalle Hasaelille kaikki temppelin aarteet, jotta Hasael jättäisi Jerusalemin rauhaan; toinen rikkoi Herran temppelistä kaikki astiat ja omat lahjoittamansa kultalevyt ja antoi ne Assyrian kuninkaalle. Kumpaakaan ei pyhissä kirjoituksissa soimata siitä, että he alamaisilleen ostivat maailman kalleimman aarteen, nimittäin rauhan. Mutta nyt leimataan kristitty ruhtinas, joka toimii niinkuin he, kirkonvarkaaksi."
Hän lausuu totuuden rohkeasti ja säälimättä. Uudesta opista kirjoittaa kansleri kirjeensä lopulla, että kuningas, käydessään Vadstenassa, ikäväkseen kuuli joko jossakin saarnassa tai yksityisessä keskustelussa lausuttavan, että hänen valtakuntaansa olisi levitetty huonoa oppia; mutta kuninkaan tahto on, ettei tuollaisia kevytmielisiä sanoja lausuttaisi, jottei kansaa eksytettäisi. Uusia kirjoja, olkoot ne Lutherin tai muiden, ei pitänyt tuomita ennenkuin ne tarkasti oli luettu ja tutkittu. Jos niistä löytyisi jotakin, joka soti totuutta vastaan, niin se raamatun sanalla oli todistettava, "sillä", sanoo kuningas, "vaikken uudesta opista, jota kutsutaan Martin Lutherin opiksi, tiedäkään paljon, niin siitä vähästä, mitä olen kuullut, olen voinut päättää, että Martin on siksi suuri, etteivät yksinkertaiset ja oppimattomat miehet voi ruveta todistamaan häntä vastaan, sillä hänen tukenaan ovat kirjoitukset, eivät brigittiriläiset eivätkä muut, vaan jumalallisten kirjoitusten aseet".
"Karttakaamme esiintyä tylsillä aseilla tai melkein aseettomina sitä vastaan jolla on hyvät aseet, sillä silloin talonpoikainen yksinkertaisuutemme, joka tähän saakka on ollut kätkössä, äkkiä paljastuu kaikille, ja me joudumme joka miehen hampaihin ja yleisen naurun alaiseksi. Silloin tulee viimeinen villitys ensimäistä pahemmaksi. Raamattu sanoo: tutkikaat sitä mikä hyvä on ja kätkekäät se, tutkikaat henkiä, ovatko ne Jumalasta. Se joka opettaa toisin, tekee minun mielestäni vastoin pyhää raamattua eikä tahdo päästää totuutta päivän valoon."
Tässä kuninkaan kirjeessä lausutaan suoraan julki uskonpuhdistuksen suuri periaate, ajatuksen ja tutkimuksen täydellinen vapaus.
Antaaksemme lukijalle käsityksen piispojen vallasta ja voimasta, lainaamme Rhyzeliuksen kronikasta sen, mitä hän lausuu piispa Braskista.
1:o) Hänen asemansa hallituksessa ja valtakunnan neuvostossa oli korkea, hän oli likinnä arkkipiispaa ja ylempänä valtionhoitajaa, joka kutsui häntä Teidän Armoksenne ja Teidän Herraudeksenne ja talutti häntä hänen oikealla puolellaan.
2:o) Hän oli hyvin oppinut sekä valtiollisissa asioissa että historiassa, jonka lisäksi kaunopuheinen ja varovainen, jonkatähden tuskin kukaan uskalsi vastustaa hänen tahtoaan, mikä usein tuli esiin tärkeissäkin asioissa.
3:o) Hän oli sangen rikas, varakas ja mahtava; itsellään hänellä oli paljon taloja ja tiluksia, jotka hän oli joko perinyt tai ostanut, mutta piispana hän, niinkuin Henricus Tidemann ja hänen muut edeltäjänsä, hallitsi miltei lukemattomia taloja ja tiluksia pitkin koko hiippakuntaa, ja niissä vallitsi erityinen piispallinen hovikomento. (Sitte lueteltiin 12 hiippakuntaa, joihin kuului 60, jopa 100 taloa tai tilusta myllyineen, torppineen, saarineen, kalavesineen j.n.e.)
Ja kaikista näistä tiluksista, kaikilta niihin kuuluvilta talonpojilta ja torppareilta kantoi piispa Brask veroa ja häntä toteltiin kuin hallitsevaa ruhtinasta, koska paavit pannan uhalla olivat kieltäneet maallista esivaltaa verottamasta tai käskemästä piispan kartanoiden alustalaisia vaan olivat ne kaikki piispan välittömiä alamaisia, velvollisia häntä kuulemaan ja tottelemaan.