Ja naiset ja lapset nousivat kauhistuneina ja huusivat:
— Pois, pois täältä!
— Oletteko mielettömät? huusi Olavi.
— Hän pilkkaa Jumalaa, olkoon hän kirottu! huusi munkki ja syöksyi ulos.
— Olkoon hän kirottu! kaikui sadoista suista ja kaikki pakenivat kuin myrkyllistä käärmettä. Muutaman minuutin kuluttua oli kirkko tyhjä; mutta koko kaupungissa vallitsi mitä kamalin vimma.
* * * * *
Sellaisessa tilassa tapasi kuningas pääkaupunkinsa, kun hän palasi Malmön kokouksesta. Hänen viisas varovaisuutensa pelkäsi kaikkea liioittelua ja varsinkin hurjaa haaveilua, joka vie terveen järjen aivan harhaan; sentähden hän paikalla oivalsi, että kansa näiden rajujen tapahtumien jälkeen vieläkin vastenmielisemmin katselisi oppia, joka häiritsi maan rauhaa ja matkaansaattoi hurjia levottomuuksia.
Kuningas kutsutti heti luokseen Olavi Pietarinpojan ja Mikael Lagerbernin ja nuhteli heitä ankarasti heidän leväperäisyydestään ja velttoudestaan. He koettivat kyllä puolustautua, mutta olivat kadottamaisillaan kuninkaan suosion.
Heidän poistuessaan huomautti hän, etteivät he kelvanneet järjestyksen valvojiksi.
Sitte kutsuttiin Melchior Rink ja Knipperdollinck kuninkaan eteen ja kuningas kysyi heiltä, kehoittiko todellinen uskonto ja jumalanpelko ihmisiä raivoamaan ja viettelemään kansaa sellaiseen haaveiluun, että se raivosi kuin pahan hengen riivaamana.