Tohtori Galle vetosi kirkko-isiin, Olavi Pietarinpoika ei sanonut tunnustavansa muita todistuksia kuin niitä, jotka perustuivat raamattuun.
He ottelivat kiivaasti, kertoo kronikka, mutta perinpohjaisilla, selvillä ja voimakkailla todistuksillaan voitti Olavi vastustajansa.
Tämä oli ensimäinen julkinen taistelu uuden ja vanhan opin välillä ja sitä jatkui sitte sekä suullisesti että kirjallisesti. Varsinkin oli kaksitoista pykälää, joista ei voitu sopia. Ne antoi kuningas kirjoittaa ja lähettää useille miehille kummastakin puolueesta, pyynnöllä, että jokainen antaisi vastauksensa, esittäen syynsä ja perustuksensa.
Tohtori Gallelle kirjoitti kuningas erityisesti, kun hän sitte hänelle lähetti kysymykset.
"Koska te olette jumaluusopin tohtori ja oppinut, niin teidän velvollisuutenne on opettaa meitä maallikoita niissä asioissa, joita meidän sielumme autuudeksi, täytyy tietää."
Olavi Pietarinpojan vastaukset olivat perinpohjaiset ja laveat ja niissä hän kumosi Pietari Gallen väitteet.
Kuninkaan tarkoitus oli luultavasti tulevaisuudessa kutsua kokoon koko maan oppineet ja papiston ja heille näyttää nuo vastaukset, jotta he harkitsisivat ja päättäisivät, mikä olisi oikeinta; siten tulisi riita ratkaistuksi ja jokainen tietäisi, mille puolelle kallistuisi.
* * * * *
Tässä täytyy meidän siirtyä hiukan taaksepäin, siihen päivään, jolloin uudestakastajat ryntäsivät Suurkirkkoon.
Olavi oli juuri lähtemäisillään kirkosta; hänen mielensä oli alakuloinen ja surullinen, ei sentähden että hän olisi epäillyt oppiaan, vaan siksi että hän epäili taitoaan sen saarnaamiseen; hän oli levoton, mutta ei siksi että hän olisi epäillyt oppinsa lopullista voittoa, vaan hän oli huolissaan omasta heikkoudestaan ja mitättömyydestään; hän ei pelännyt pilkkaa, jonka alaiseksi hän pian oli joutuva, vaan sitä, että uskonpuhdistuksen suuri työ hänen kauttaan keskeytyisi. Yhä tummempien varjojen peittoon painui kirkko ja yhä raskaampina lankesivat varjot hänen sydämelleen. Silloin kuului äkkiä sivukäytävältä nuortea ääni: