KALLÖN LINNASSA.
Kaksi viikkoa kesti loistavaa juhlaa, kun lääniherra, jalo herra
Eerik Eerikinpoika Banér vietti vanhimman tyttärensä ja junkkari
Gregori Ulftandin häitä.
Vastanaineet olivat yhä vielä Kallössä, mutta häävieraat olivat suurimmaksi osaksi jo lähteneet ja jalellejääneitä vaivasi väsymys ylenpalttisesta juhlimisesta.
Kertomuksemme alkaa huhtikuussa v. 1519. Kallöta ei vielä koskaan ollut rasittanut sellainen vierasten tulva kuin edellisenä talvena. Ja paljon oli huhuttu nuoresta Kustaa Eerikinpoika Vaasasta, jonka kuningas hänen sukulaisensa Eerik Banérin takuuta vastaan oli uskonut hänen haltuunsa.
Nuorta herraa pidettiin melkein perheen jäsenenä. Hän sai vapaasti liikkua ympäristössä; häntä seurasi ainoastaan palvelijapoika, jolle oli annettu ankara käsky että hänen, heidän ollessaan noilla retkillä, lakkaamatta tuli pitää häntä silmällä.
Mutta poika oli ensimmäisenä näkyvänä todisteena siitä, ettei Ruotsi ollut kuin Tanskan käskyläinen; tämä maa oli edellisten sotien aikana saanut tehdä äärettömiä uhrauksia; nyt oli vihdoin koittanut koston aika. Sitäpaitsi nuori, miehekäs ritari kauniine, suruisine kasvoineen oli kaikkien naisten ihailun ja salaisen rakkauden esineenä; oliko siis ihme, että miehet riensivät Kallöhön omin silmin näkemään ja arvostelemaan. Kateus ja kansallinen viha ovat yhtä teräviä aseita kuin jousi ja miekka.
Oltiin huhtikuun keskivaiheilla. Sadetta tuli kaatamalla, joten huviretkiä ei ollut ajatteleminenkaan. Päivän viimeinen ateria oli syöty kello neljä ja sen jälkeen oli seura kokoontunut suureen saliin kuluttamaan aikaansa joko arpapelillä tai iloisesti juttelemalla suuren takkavalkean ääressä, jonne talon naiset pääasiallisesti olivat asettuneet.
Huoneen sisustus oli komea niinkuin yleensä sen ajan rikkaissa aatelistaloissa. Keskimmäisessä kattohirressä riippui suuri messinkinen kruunu satoine vahakynttilöineen, mutta ne sytytettiin yksin juhlatilaisuuksissa. Seinäverhot olivat ommeltua korutyötä ja niiden poimuista pisti tuontuostakin esiin hopeasta taottuja lampetteja. Koko huonetta reunusti korkea, ruskea, tamminen laudoitus ja seinillä seisoi penkkejä kallisarvoisine patjoineen ja kauniisti veisteltyjä tuoleja pehmeine tyynyineen.
Keskellä lattiaa oli suuri, pyöreä pöytä, jota käytettiin arpapelissä. Sen ääressä istui joukko nuoria herroja, muitten muassa nuori aviomies, herra Gregori Ulftand. Mutta peli mahtoi olla heillä ainoastaan näennäisenä ajanviettona, sillä toinen toisensa perästä nousivat herrat, liketäkseen pientä pöytää takkavalkean luona, jonka ympärillä Eerik Banérin nuoret tyttäret ja heidän ystävättärensä, rouva Mette Rosenkrantz, sekä pakollinen vieras Kustaa Eerikinpoika juttelivat.
Huoneen toisessa päässä oli kolmas pöytä, täynnä juomamaljoja ja kannuja, jotka kaikki olivat hopeasta ja suurimmaksi osaksi jalokivillä koristetut.