Muutamia päiviä sen jälkeen kierteli kautta koko Ruotsin huhu, joka oli niin mahdoton, ettei kukaan viisas ihminen voinut sitä uskoa; hurskaat tekivät sen kuullessaan ristinmerkin ja kysyivät toisiltaan, oliko maailman loppu käsissä, ja kun sama huhu havaittiin todeksi ja se saapui piispa Braskin luo, niin se hänessä herätti suurinta kauhua ja pelästystä.
Mestari Olavi, diakoni Olavi, Tukholman Suurkirkon opettaja, oli vastoin kaikkia pyhän kirkon käskyjä ja määräyksiä mennyt avioliittoon!
Piispa Brask kirjoitti kuninkaalle ja huomautti, miten paljon pahennusta se herättäisi kirkossa ja seurakunnassa. Hän koetti kuninkaalle selittää, mikä häiriö tulevaisuudessa syntyisi, kun tuomarin lain mukaan esimerkiksi perintökysymyksissä täytyi kohdella pappislapsia samalla tavalla kuin aviottomia lapsia. Ja kun asiassa sitte vedottaisiin kuninkaaseen, niin miten hän menettelisi?
"Sentähden", lopettaa piispa kirjoituksensa, "ei mestari Olavin avioliitto ole oikea eikä laillinen, vaan on hän kirkkolain mukaan julistettava pannaan. Pankaa nyt siis Jumalan tähden tämä asia kuntoon, niinkuin kristityn ruhtinaan sopii, ja minä toivon että kaikkivaltias Jumala antaa Teille armonsa, että te voisitte toimia valtakunnan kunniaksi ja omaksi ansioksenne Jumalan edessä ja kaikkien valtakunnan hurskaiden suojeluspyhien edessä, jotka teitä kaikesta pahasta varjelkoot."
Kuninkaan vastaus ei viipynyt.
"Te kirjoitatte mestari Olavin avioliitosta; me emme siitä tietäneet mitään, ennenkuin se oli tapahtunut, sillä me olimme sillaikaa Upsalassa. Mutta heti kun saimme kirjoituksenne, kutsuimme hänet eteemme, näytimme kirjoituksenne ja pyysimme kysyä, kuinka hän aikoi puolustaa tekoaan vanhojen tapojen edessä. Hän vastasi silloin voivansa puolustautua Jumalan lain edessä ja vakuutti, että oikeudenmukainen tuomari hänet löytäisi syyttömäksi, jos Jumalan lakia pidettäisiin ihmisten lakeja pyhempänä."
"Koska kerran hän sanoo", lisää kuningas, "tahtovansa oikeuden edessä vastata teostansa, niin emme voi kieltää häneltä sitä; jääköön hänen huolekseen, miten hän voi puolustautua. Mutta koska te kirjoitatte että hän tämän tekonsa vuoksi on julistettava kirkonkirouksen alaiseksi, niin meidän täytyy sanoa, että se meidän vähäisen järkemme mukaan on kummallista, että ihminen julistetaan pannaan avioliiton tähden, jota Jumala ei ole kieltänyt; mutta haureus, naisenraiskaus ja muut ilkityöt sallitaan paavin laissa, vaikka olemme kuulleet että niitä jotka näihin lankeevat, ulkomailla suuresti halveksitaan. Ja koska olemme kuulleet, että ulkomailla tapahtuu paljon sellaisia avioliittoja, niin arvelemme että täällä meilläkin vähitellen ruvetaan harkitsemaan, mikä on oikein ja mikä väärin, jotta me tietäisimme, miten meidän tulee menetellä."
"Teidän kirjoituksenne ei voi tarkoittaa yksin mestari Olavia, sillä eihän hänen avioliittonsa saata tuottaa paljonkaan vahinkoa, vaan tarkoitatte te varmaankin meitä ja iloitsette siitä että voitte leimata meidät siksi, jona meitä pidätte… Toivomme kuitenkin, että kirjoituksestanne huolimatta muille ihmisille selitätte menettelymme parhain päin. Heitän Teidät Jumalan haltuun. Kirjoitettu linnassamme Tukholmassa vuonna 1525."
"Sinun kettusi ei tule puremaan minun hanheani", mietti Kustaa. Ja varovaisena ja viisaana esiintyy hän aina molempien puolueiden välittäjänä ja turvautuu kaikissa riitakysymyksissä raamattuun, antaen sen sanojen ratkaista.
Arkkipiispa oli jakanut Uuden Testamentin käännöstyön tuomiokapitulien ja muutamien luostarien kesken, mutta se kävi hitaasti, osaksi luultavasti siitäkin syystä, että katolisen kirkon miehet aina siinä suhteessa ovat olleet hiukan vastahakoiset. Mutta muut kävivät asiaan käsiksi. Ansio käännöksestä kuuluu joko kuninkaan kanslerille Lauri Antinpojalle tai Olavi Pietarinpojalle; luultavasti he yhdessä tekivät työtä, mutta antaakseen suurelle teokselle korkeamman merkityksen, panivat he sen ilmestymään ikäänkuin itsestään, ilmoittamatta kääntäjien nimiä.