Sitte ylistettiin talonpoikien, varsinkin taalalaisten tekoja ja soimattiin kuningasta siitä, että hän "oli tuonut saksalaisia ja tanskalaisia maahan ja antanut heille maan parhaimmat rahat. Ruotsalaisia miehiään hän sitävastoin oli kohdellut kovin kourin ja keihäillä ja raudoilla pakoittanut heitä vaikenemaan, kun he vaativat palkkaansa. Näytti siltä kuin olisi täytynyt epäillä, oliko hän pitänyt kuninkaanvalansa, jonka hän Ruotsin miehille vannoi Strängnäsissä."
"Miten hän oli valansa pitänyt, sen he päättivät jättää Jumalan haltuun. Mutta epäkristillisesti hän oli verottanut luostareja ja kirkkoja, pappeja ja munkkeja ja ottanut kaikki Jumalan kunniaksi vihityt kalleudet, kuten kalkit, pyhät astiat, pyhien naisten rasiat, ja hyödyttömästi hajoittanut kaikki nämä tavarat pois valtakunnasta. Sitte hän kirkolta oli ottanut kaikki ruotsalaiset rahat ja antanut sijaan huonoja klippinkeja, jotka hän pian julisti kelpaamattomiksi. Myöskin oli hän vaatinut kymmenyksiä, jota ei kukaan kristitty ruhtinas ennen häntä ollut tehnyt. Pelättävää oli että näiden hänen pahojen tekojensa tähden Jumalan viha kohtaisi valtakuntaa, jollei parannusta tapahtuisi. Taalalaiset eivät sallineet että kirkoille tai luostareille, papeille, munkeille, kauppakaupunkilaisille tai Ruotsin talonpojille pantaisiin lisää hopeaveroa, sillä maa ei laisinkaan ollut hyötynyt siitä, mitä viime kesänä oli uhrattu retkeen herra Severin Norrbyta vastaan. Kuninkaan syy oli, että hän vielä pysytteli merellä ja että Gottlanti oli joutunut vieraiden käsiin."
Rehellisen, hyvän Kristina rouvan on kuningas ottanut kiinni ja pannut vankeuteen. Sten herran pojan, Niilo Sturen oli hän karkoittanut pois maasta. Hyviä miehiä, jotka uskollisesti olivat palvelleet Ruotsin herroja, oli hän vihannut ja vainonnut, mutta valtakunnan kavaltajat, ruotsalaiset, saksalaiset ja tanskalaiset, jotka maan pahimman vihollisen kanssa olivat olleet pettämässä Sten herraa, oli hän korottanut piispoiksi, linnanpäälliköiksi ja maavoudeiksi; toisille taas oli hän antanut maata ja lääniä ja tehnyt talonpoikien herroiksi ja päämiehiksi miehiä, joiden kädestä heidän ystävänsä ja sukulaisensa olivat saaneet surmansa.
"Jollette Te tahdo tehdä pikaista parannusta ja luopua kavaltajista ja rakastaa ruotsalaisia miehiä ja päästää vapaaksi Kristina rouvaa, Niilo Sturea ja muita ruotsalaisia miehiä, joita olette vanginneet, ja hankkia maahan parempaa kauppaa, sellaista jommoinen meillä oli muiden hyvien herrojen aikana, niin emme voi pitää sitä uskollisuusvalaa, jonka Teille vannoimme; ja tietäköön Jumala ja kaikki rehelliset miehet, että Te väärällä menettelyllänne olette pakoittaneet meidät rikkomaan uskollisuuden, jonka Teille lupasimme…"
"Me huomaamme, että Te tahdotte saattaa meidät, ruotsalaisraukat, täydelliseen perikatoon ja sen vaaran me ja jokainen, jonka sydän uskollisena sykkii isänmaalle, Jumalan avulla tahdomme torjua. Tähän äärimmäiseen keinoomme suokoot pyhä Eerik kuningas ja kaikki valtakunnan hurskaat suojeluspyhät armonsa!"
"Kirjoitettu Taalaissa ja vahvistettu maan sinetillä, pyhän Vapun päivänä 1525."
Sillä tavalla kirjoittaa itsevaltias alamaiselleen ja ylpeämpää kieltä ei Kustaa itse olisi voinut käyttää. Taalalaisten sanoissa ilmeni vanha vapauden- ja itsenäisyydentunto; he tiesivät, nuo taalalaiset, mitä he Engelbrektin ja Sturein aikana olivat toimittaneet, ja nyt tuo karkulainen, jonka he olivat tehneet kuninkaaksi, aikoi ruveta uskottomaksi velvollisuuksilleen maata ja kansaa kohtaan.
Niin katkeraa ja säälimätöntä kirjettä ei kuningas ollut odottanut, mutta sen hän kyllä tiesi, että maassa vallitsi tyytymättömyys, ja syyt olivat myöskin hänelle tutut.
Tärkeimpänä syynä tyytymättömyyteen oli se, että tarpeellisimmat tavarat, varsinkin silli, oli niin korkeassa hinnassa, että rahasta oli niin suuri puute ja että verot olivat niin suuret. Jo palatessaan Malmöstä kuuli kuningas valitettavan, että kansa, sitte kun klippinki oli julistettu kelpaamattomaksi, oli aivan ilman rahaa, sekä että, jos tätä jatkuisi, kukaan ei voisi maksaa veroa tai velkaa tai pysyä tilallaan, vaan täytyisi jokaisen vääntää ovensa lukkoon ja "lähteä sinne, minne Jumala neuvoi".
Todistuksena kalliista ajasta kertoivat talonpojat, että heidän nyt suolaleiviskästä täytyi maksaa enemmän kuin ennen kokonaisesta tynnöristä; silakkatynnöri oli nykyään samassa arvossa kuin ennen kuusi, leiviskä haukea maksoi nyt saman kuin ennen neljä leiviskää ja samassa suhteessa oli muukin ostotavara kallistunut.