Samaan aikaan saapui yllämainittu uhkauskirje Taalaista.
Kokoukseen oli, paitsi valtioneuvostoa, jonka piti saapua 7 päivänä, kutsuttu kauppakaupunkimiehiä ja talonpoikia, kaksi jokaisesta kaupungista ja kaksi joka kihlakunnasta, ja näiden piti saapua toukokuun 14 päiväksi.
Valtioneuvoston kanssa tulivat myöskin Strängnäsin, Skaran ja Turun piispat sekä kuninkaan kansleri.
Mutta vasta kokoontuneiden säätyjen läsnäollessa nousi kuningas puhumaan ja valitti, että hänestä kansan kesken kulki niin pahoja valheita ja että häntä vastaan oli tekeillä mitä ilkeimpiä salahankkeita. Tämän yhteydessä mainitsi hän julkisesti sekä Severin Norrbyn, tuomiorovasti Knutin ja kansleri Pietarin, että muita, jotka tahtoivat matkaansaattaa riitaisuuksia valtakunnassa ja eroittaa kuninkaan. Hyvien syiden perustuksella näytti hän toteen, että kaikki mistä häntä syytettiin oli valhetta ja satua.
"Jos hänen hallituksensa oli niin puutteellista, ettei se miellyttänyt säätyjä, niin hän paikalla ilmoitti olevansa valmis luopumaan siitä, jottei valtakunnassa hänen tähtensä syntyisi häiriötä."
Säätyjen vastaus oli yksimielinen; he pyysivät ettei kuningas heittäisi heitä ja maata, vaan pysyisi hallituksessa ja johtaisi heitä niinkuin tähänkin asti; he tahtoivat hänen edestään uhrata verensä ja henkensä ja vakuuttivat koko maan nimessä jokainen puolestaan pitävänsä huolta siitä, ettei tuollaisia salahankkijoita puolustettaisi missään, vaan päinvastoin rangaistaisiin niin, että kaikki heidän rikostaan pelkäisivät.
Heidän pyyntöjensä ja lupaustensa tähden suostui Kustaa pysymään hallituksessa ja lupasi hänkin puolestaan uhrata henkensä ja kaikkensa Ruotsin hyväksi.
Antaakseen alamaisilleen tiedon asiain oikeasta tilasta, kirjoitti kuningas avonaisen kirjeen, jossa hän osoitti, mitä salavehkeitä oli tekeillä ja miten kaikki nämä puuhat olivat omiaan saamaan aikaan eripuraisuutta kansassa, joten Kristianin olisi sitä helpompi päästä takaisin valtakuntaan. Taalalaisille lähetti kuningas useita kirjeitä, hän ei vihassa vastannut heidän kirjeisiinsä, vaan antoi heille ystävällisiä varoituksia, neuvoen heitä luopumaan erehdyksistään ja menettelemään varovaisesti, jotteivät he joutuisi pahimman vihollisensa valtaan. Vihdoin neuvoi hän heitä kiireen kautta luopumaan Pietari Sunnanväderistä ja pysymään kuninkaalle uskollisina, niinkuin he olivat luvanneet; jolleivät he siihen suostuisi, täytyisi kuninkaan yhdessä neuvoskunnan ja kansan kanssa keksiä joku keino, jolla heidät saataisiin taipumaan.
Jos he sitävastoin tahtoivat osoittautua uskollisiksi kansalaisiksi, niin hän kyllä katsoisi heidän parastaan, sen tiesi Jumala, jonka haltuun hän heidät uskoi.
Palattuaan Kalmarista Tukholmaan, viipyi hän siellä ainoastaan lyhyen ajan, jonka jälkeen hän läksi pohjoiseen päin, Vestmanlannin kautta Taalainmaalle, ja piti maakäräjät Tunassa.