— Mutta, kysyi kuningas, — eivätkö toiset kuninkaat ja ruhtinaat voi peruuttaa tällaisia oikeuksia, koskei niistä pyhässä raamatussa mainita mitään ja koska ne ovat syntyneet vaan sentähden, että munkit ja papit ovat saarnanneet kiirastulta ja muuta sellaista, jota ei Jumalan sanassa suinkaan ole määrätty?
Tohtori Galle vaikeni.
— Voitteko te, arkkipiispa, antaa jotakin neuvoa? kysyi kuningas ja hänen vihansa alkoi nousta.
Arkkipiispa hypisteli rukousnauhaansa, mutta ei sanonut mitään.
Tuomiorovasti Göran Turenpoika, valtiohovimestari Ture Jönsinpojan poika, itserakas ja pöyhkeilevä herra, astui silloin esiin ja virkkoi kiivaasti:
— Sitä minkä keisarit ja kuninkaat ovat vahvistaneet eivät hänen jälkeläisensä voi rikkoa! Johan drikitaleissakin (säännöissä) sanotaan, että Jumalan iankaikkinen kirous kohtaa sitä, joka niitä vastustaa. Ja vielä sanotaan drikitaleissa, että se, joka rikkoo käskyn, joutuu iäiseen kadotukseen. Drikitaleissa…
— Niin, keskeytti kuningas hymyillen hänen puheensa, — kyllähän te juotte ja puhutte, mutta valtakunta ei siitä hyödy.
Tuomiorovasti väänteli ja käänteli; hänellä oli nähtävästi vielä paljon sanottavaa. Kuningas kääntyi hänen puoleensa:
— Jos Te pyhän Raamatun ja Jumalan sanan perustuksella voitte näyttää toteen, että nuo suuret vapaudet ovat aiotut hengellisille herroille, niin minä lupaan tyytyä. Rehellisille työmiehille suon heidän hyvin ansaitun palkkansa, mutta ne, jotka eivät saarnalla eivätkä kirjoituksilla palvele Jumalaa tai seurakuntaa, vaan kuluttavat aikansa veisaamalla ja ulvomalla luostareissa ja kirkoissa, ne olisivat ajettavat pois ja jätettävät palkkaa vaille.
Mutta kun tuomiorovastia kehoitettiin raamatun nojalla näyttämään toteen kirkon oikeuksia, niin hänkin vaikeni.