* * * * *
Tähän aikaan kuoli nuori Niilo Sture Upsalassa. Hänen äitinsä oli jättänyt hänet taitavan opettajan käsiin ja tämä oli kiittävästi arvostellut hänen edistystään kirjallisessa taidossa, kun kuolema tuli ja katkaisi hänen elämänsä langan.
Ylevämielinen Kristina Gyllenstjerna oli saanut kokea kovia. Köpenhaminassa ollessaan vankeudessa näki hän kuoleman riistävän omaisistaan toisen toisensa perästä, ja joka kerta kiitti hän Jumalaa.
Kun hän vihdoin sai takaisin vapautensa ja palasi kotimaahan sukulaisten ja ystävien luo, kerrottiin hänelle, että Kustaa Eerikinpoika häntä sekä pelkäsi että vihasi; että kansa jumaloi hänen poikiaan ja näki heissä isänmaan ainoan toivon.
Hekin olivat riistetyt häneltä, kun hän vankina vietiin Köpenhaminaan. Vieraat ihmiset olivat ottaneet heidät huostaansa, hän ei edes tietänyt, elivätkö he. Ensimäinen tieto minkä hän heistä sai, oli, että he matkaansaattoivat levottomuutta ja eripuraisuutta valtakunnassa.
Valtioneuvos Juhana Turenpoika, valtiohovimestarin poika ja tuomiorovasti Göranin veli, sai vihdoin tiedon hänen nuoremman poikansa, Svanten, olinpaikasta ja saattoi hänet äidin luo. Se oli helläluontoinen lapsi, jonka ilo oli vallan rajaton, kun hän näki äitinsä.
— Kunhan ei julma kuningas riistäisi häntä käsistäni, sanoi Kristina itkien.
Juhana Turenpoika vakuutti, ettei kuningas sitä tekisi. "Häntä on viety harhaan yhtä paljon kuin teitä, jalo rouva."
Mutta Kristinaa oli niin paljon peloitettu, ettei hän uskonut sitä; tuo ennen niin urhea nainen näki nyt vaaroja kaikkialla ja päätti viettää päivänsä hiljaisuudessa, kaukana kaupungin elämästä, poikansa ja muutamien harvojen ystäviensä kanssa.
Mutta ennenkuin hän erosi Juhana Turenpojasta, vannotti hän häntä etsimään esikoistansa Niiloa. Milloin tiesi huhu kertoa että hän oli Suomessa, milloin muualla, mutta kun äidin kirjeet ja sanomat saapuivat perille, niin ei häntä joko enään ollut asianomaisessa paikassa, tai ei hän milloinkaan ollut siellä käynytkään.