— Sinulle? Ansaitsetko sinä sitte kunnioitusta?
— Olen Sten Sturen poika.
Kristina peitti kasvot käsillään ja itki katkerasti.
— He ovat hänet pilanneet, sanoi hän, kääntyen Juhanan puoleen.
— Kyllä hän teidän johdollanne tulee ymmärtäväisemmäksi, vastasi
Turenpoika.
— Minäpä koetan koko voimallani. Tahtoisitteko te hankkia vakavan, kirjanoppineen miehen, joka auttaisi minua kasvattamaan poikiani?
Ritari lupasi, mutta heidän jäätyään kahdenkesken, kertoi hän, että
Knut ja Sunnanväder olivat aikoneet panna toimeen kapinan Taalaissa.
— Severin Norrby on osallisena samoissa vehkeissä, lausui hän, luoden rouvaan tutkivan katseen.
— Minä tiedän, virkkoi Kristina ja suuttumuksen puna nousi hänen poskilleen, — että he ovat käyttäneet hyväkseen minunkin nimeäni.
Hän avasi laatikon ja näytti kirjeen, jonka hän oli saanut Taalaista ja joka oli kirjoitettu talonpoikien nimessä. Siinä sanottiin että Severin Norrby oli kirjoittanut ottavansa Kristina rouvan vaimokseen ja rupeavansa ruotsalaisten armolliseksi herraksi; itse puolestaan he vaan tahtoivat sanoa, että he rakkaan Sten herran tähden olivat valmiit uhraamaan verensä ja henkensä ja että hänen lastensa tuli saada käsiinsä hallitus.