— Oletteko vastannut?
— Kyllä, että valehtelijat ovat heidät pettäneet; minä neuvoin heitä pysymään herralleen ja kuninkaalleen uskollisina.
— Miksette ilmoittanut kuninkaalle?
— Hän olisi voinut luulla, että minulla oli ties mitä aikomuksia.
— Saanko näyttää hänelle tämän kirjeen?
— Ette. Se yllyttäisi vaan hänen vihaansa niitä vastaan, jotka ymmärtämättömyydessä menivät ansaan.
— He ovat jo saaneet anteeksi, mutta tästä oppii kuningas tuntemaan teidät.
He vaikenivat molemmat; Kristina vaipui muistoihinsa; tuontuostakin valui hänen kalpeille poskilleen kyynel, jota ei hän edes huomannut.
Juhana tavotteli sanoja… eihän tämä ollut sopiva hetki hänen sanottavilleen, mutta hänen täytyi saada ne sanotuiksi, maksoi mitä maksoi.
— Tässä ei ole kuin yksi pelastuskeino. Kristina loi häneen kysyvän katseen.