— Se, että te menette naimisiin. Hän pudisti päätään.
— Häijyys ja panettelu tulevat kyllä vielä kauvan käyttämään hyväkseen teidän nimeänne; Norrby on sellainen, että hän tilaisuuden sattuessa olisi valmis vaikka ryöstämällä ottamaan teidät tuumiensa edistämiseksi. Poikanne tarvitsevat isän.
Kristina kuunteli tarkkaavasti. Vihdoin nosti hän silmänsä ja kysyi:
— Kenen kanssa minun pitää mennä naimisiin? Juhana tuli niin hämilleen, ettei hän voinut vastata.
Hän vaan punastui.
— Teidänkö kanssanne? kysyi Kristina ikäänkuin itsekseen ja loi silmänsä maahan.
— Jalo rouva, en minä eikä kukaan muu ansaitse onnea tulla puolisoksenne; ainoastaan olojen pakotuksesta…
Kristina ojensi hänelle kätensä.
— Jos menen naimisiin, niin en kenenkään muun kanssa kuin teidän, herra Juhana Turenpoika.
Juhana vei kunnioittavalla liikkeellä hänen kätensä huulilleen.