Hän kumarteli maahan saakka, selitellen moneen kertaan mikä kunnia hänelle ja hänen vaatimattomalle talolleen nyt tapahtui.
Pappismiehet ottivat armollisesti vastaan hänen kunnianosoituksensa ja astuivat vierashuoneisiin.
Mutta Aarent Pietarinpojan vaanivat katseet seurasivat hämmästyksellä karkeihin talonpoikaisvaatteisiin puettua nuorukaista, joka yhtämittaa pysytteli noiden ylhäisten herrojen rinnalla ja jota he kohtelivat miltei kunnioituksella.
Knut huomasi sen ja tarttui nuorukaisen käteen.
— Katsokaa häntä tarkemmin, sanoi hän, — niin tunnette hänet ja näette hänessä uuden todisteen Kustaan julmuudesta. Hän on nuori Niilo Sture! Te muistatte, että minä ja ystäväni Sunnanväder sekä jotkut muut virkaveljet muutamia vuosia sitte aioimme syöstä Kustaan valtaistuimelta ja asettaa hänet sijaan. Aikeemme valitettavasti ei onnistunut, me menetimme virkamme ja pakenimme.
Pappi veti syvältä henkeään ja huokasi.
— Joku aika sitte saimme kuulla, että Kristina rouva oli lähettänyt poikansa Upsalan korkeakouluun; hän oli nähtävästi heittänyt toiveet hänen ylenemisestään… Tässä, juuri ennen Ruotsin rajaa kohtaa meitä se surullinen uutinen, että herra Niilo äkkiä on kuollut Upsalassa, huhun mukaan kuninkaan toimesta, joka tahtoi päästä vaarallisesta kilpailijasta. Tämä uutinen oli tehnyt meihin kamalan vaikutuksen. Silläkö lailla jaloimmat nimemme hävitetään maan päältä!
Taaskin syntyi hetken vaitiolo.
— No niin. Me pääsimme rajan yli ja kuljimme pitkin vuoria alas Isalaa kohti, kun äkkiä päällemme karkasi ryöväreitä. Olisimme varmaankin olleet surman omat, jollei Jumala olisi lähettänyt enkeliä pelastukseksemme.
Hän osoitti nuorukaista.