— Sinä hylkäsit hänet eikä hän sinua; hän valvoo lakkaamatta.
— Minä toimin sen mukaan mitä pidän parhaimpana; niin hänkin teki; meidän välillämme ei ole mitään yhteistä.
— Onhan lapsi!
— Lapsi… on kuollut!
— Ei, se elää!
— Missä, missä? Ukko ravisti päätään.
— En tiedä, lausui hän, — mutta hän sanoi minulle että se oli likellä… että se likeni.
— Tyttäreni! huokasi ritari; — mustalaiset hänet ryöstivät!
— Muista vainajan varoitusta!
— En, en. Minä kuljen omaa tietäni niinkuin hänkin kulki omaansa. Me emme koskaan kohtaa toisiamme! Kiitos, viisas Ingiald, neuvostasi ja käy tuontuostakin tervehtimässä; se korottaa arvoani kansan silmissä, sillä he pitävät sinua ystävänäni. Tiedätkö, yhtenäkin päivänä narrasin muutamia metsävarkaita kuljettamaan koko saaliinsa minun käsiini, kun peloitin heitä sillä, että sinä olit käynyt antamassa heidät ilmi.