Vähitellen läksi saatto liikkeelle; hitaasti se vaelsi läpi aution seudun, koko aaltoilevan ja yhä kasvavan ihmisjoukon seuraamana.
Matkan määränä oli Svärdsjön kirkko; se oli kyllä niin iso että koko kansantulva siihen mahtui, mutta erinomaisen yksinkertainen, sillä se oli rakennettu veistämättömistä hirsistä ja laudoista ja sen kellotapuli oli puusta.
Heti kulkueen tullessa näkyviin, ruvettiin soittamaan kelloja. Osa kansaa oli kokoontunut kirkolle, joten täällä tehtiin uusia uskollisuuden-vakuutuksia ja kajahutettiin uusia riemuhuutoja.
Kulkue seisahtui ja astui kirkkoon koko hymisevän ihmisjoukon seuraamana.
Ajan tavan mukaan jätettiin aseet, kepit ja muut tarpeettomat kapineet asehuoneeseen ennenkuin mentiin temppeliin, mutta tänään unohtuivat vanhat tavat, useimmat syöksyivät aseineen päivineen kirkkoon ja koska miesten luku oli paljon suurempi kuin naisten, niin ei siitäkään huolittu, istuttiinko erikseen vaiko sekaisin miehet ja naiset.
Jumalanpalvelus alettiin virrellä ja Knut toimitti messun. Sitte tarttui Sunnanväder, hänen viittauksestaan, nuoren Niilo Sturen käteen ja talutti hänet alttarille, jossa häntä käskettiin polvistumaan.
Nyt astui Knut muutamia askelia häntä likemmä, piti kiitosrukouksen hänen ihmeellisen pelastuksensa johdosta ja selitti lyhyin, selvin sanoin kokoontuneille, kuinka suuri vaara oli uhannut Ruotsin jaloimman ja vanhimman suvun jälkeläistä, sekä kehoitti kansaa puolustamaan häntä ja tarttumaan aseisiin Kustaa kuningasta, kerettiläistä, salamurhaajaa ja kansansortajaa vastaan, jonka syyksi piispa selitti mitä mahdottomimmat valheet.
Olisi saattanut odottaa, että Taalaissa, Kustaan oman kansan seassa, edes joku olisi noussut vastustamaan syytöksiä, mutta ainoana jyrynä kaikui kostonhuutoja, aseiden helinää ja kirouksia.
Papin voitonvarma katse osoitti suurta tyytyväisyyttä, mutta vain hetkeksi; liikutetuin mielin katseli hän sitte polvistuvaa nuorukaista ja virkkoi tekopyhästi:
— Rohkaise mieltäsi, poikani! Taalain uskollinen, uhkarohkea kansa on puolustava Sturein jälkeläistä, ja juhlallisesti minä kolmiyhteisen Jumalan nimessä jätän sinut tämän kansan haltuun. Kirkon arkkipiispallisen arvoni nojalla vihin sinut johtajaksi tälle kansalle, joka suurine muistoineen aina on omistava loistavan sijan isänmaan historiassa.