— Voitte olla varma siitä, armollinen herra, että Rättvikissä kyllä syntyy elämää ja puuhaa. Tosin velikullat nyt vetelevät talviuntaan, mutta pian tulee toinen ääni kelloon: minäpä lähden heitä herättämään, niinkuin sinun unilukkarisi, ja sitte he vielä tulevat tuottamaan sinulle iloa, sen lupaa Pietari Grun.
Hänen armonsa lausui julki hyväksymisensä ja suuri meluava ja riitelevä joukko hajosi.
Seurue palasi Ornäsista yhtä lukuisana kuin se oli sinne mennytkin, ottamaan osaa juhla-ateriaan, jonka ritari Pietarinpoika oli valmistanut korkeiden vieraittensa kunniaksi.
Mutta heti linnaan päästyä täytyi piispa Sunnanväderin panna vuoteen omaksi ja kun Knut myöhemmin tuli hänen huoneeseensa, pyysi hän hartaasti, että Tukholman matka jätettäisiin sikseen.
— Me olemme suorastaan maankavaltajia, sanoi hän; — meille ei ole armoa. Yhtä hyvin voisimme mennä mestauslavalle kuin tahallamme tiikerin luolaan.
— Puolellamme on koko Ruotsin kansa, joka riemulla on tervehtivä tuloamme, huudahti Knut, — ja takanamme ja ympärillämme seisoo pyhä kirkko ja koko kristikunta, joka ilolla tulee ottamaan meidät vastaan oikean uskon marttyreina.
— Entä kuningas?
— Hänet valtaa kauhu.
— Sinä et tunne häntä.
— Ole varma että persoonallinen läsnäoloni ja rohkea puheeni paikalla tulee tekemään hänet aivan aseettomaksi. Tiedät että arkkipiispa Magnus on lähtenyt, arkkipiispanistuin on vapaa, minä tulen vaatimaan sitä itselleni ja sitä ei minulta kukaan uskalla kieltää. Olenhan minä saanut kirjeitä kaikilta ystäviltämme; he tervehtivät tuloamme ilolla, ja Sture-juttu on tekevä voittomme täydelliseksi.