— Kirotut talonpojat! sanoi lääniherra. — Huomispäivänä pitää voudin ajaa heidät korjaamaan tietä.
— Antakaa ensin hyvästi piiskata heidät; se on varmin keino, huomautti Otto herra.
— Miten työn silloin käy?
— He pelkäävät suurempaa selkäsaunaa.
— Pitää hiukan ottaa lukuun heidän huono ravintonsa.
— Kyllä sitä roskaa vielä riittää, jos joku nääntyisikin; meille siitä oikeastaan tulisi olla hyötyä, mutta luostarit ne vaan imevät voiman itselleen.
— Sen kyllä huomaa, kun katselee arvoisia isiä, huomautti lääniherra puoliääneen.
— No eikö se osoita että varoja kyllä on, vaikka niitä pidetään salassa; talonpojat ovat väkipaiseita herrastiloilla; minä puolestani olen huomannut parhaaksi yhtämittaa vaihtaa väkeä.
— Kuinka se tapahtuu?
— Nuoret tytöt ja pojat myydään enimmän tarjoovalle ja siten pakoitetaan jälelle jäävät vanhat kovempaan työhön, joten he piankin nääntyvät; sitte otetaan uutta väkeä ja kauppa sujuu jotta helisee.