Hän kutsutti kirkonvartian salaa luokseen ja pakotti hänet, käsi raamatun päällä, vannomaan, ettei hän hiiskahda sanaakaan. Sitte Knut vielä kauvan keskusteli hänen kanssaan ja laski hyvästi jättäessä täyden kukkaron hänen käteensä.
Ja nyt hän läksi Tukholmaan.
Vanha ystävä Ture Jönsinpoika ilostui suuresti hänet nähdessään, mutta hänen käytöksensä ei ollut oikein vapaa, eikä Knut päässyt samaan iloiseen, toivorikkaaseen tunnelmaan kuin Taalaissa. Hän toivoi sentään, että olot paranisivat, sillä löytyihän useita, joille saattoi uskoa asiansa.
Suuresti hän sentähden hämmästyi, kun eräänä päivänä upseeri neljän henkivartian kanssa astui hänen huoneeseensa ja pyysi häntä heti seuraamaan.
Närkästyneenä hypähti pappi istualtaan:
— Minulla on kuninkaalta turvakirje! huusi hän.
— Minä toimin ainoastaan käskyn mukaan, vastasi upseeri, — ja pyydän, ettei teidän armonne tekisi velvollisuuttani raskaammaksi kuin se jo on.
Knut huomasi olevansa tekemisissä uskovaisen kanssa ja virkkoi kuiskaten:
— Mikä on syynä tähän?
— On varmaan saatu uusia tietoja.