Mutta Lauri Antinpoika oli toista mieltä.
— Jos te annatte armoa ylhäiselle henkilölle, sanoi hän, — niin millä oikeudella te rikoksesta rankaisette halvempaa ihmistä, joka ei kuitenkaan ole velvollinen tietämään oikeasta ja väärästä yhtä paljon kuin oppinut herra ja Jumalan palvelija?
— Mutta esimerkki, Lauriseni.
— Juuri esimerkin vuoksi; jollei rikosta rangaista rikoksena, niin se kadottaa peloittavan vaikutuksensa, olkoon syyllinen kuka tahansa; ja sitte ei enään peljätä tekoa, vaan koetetaan päästä vapaaksi rangaistuksesta.
— Olet oikeassa, mutta jos olemme johdonmukaiset, niin meidän täytyy tunnustaa, että rikos on suurempi, jos se tapahtuu yhteiskunnan kukkuloilla kuin jos sen tekee talonpoika.
— Se on oikein.
— Nuo ylpeät papit, jotka eivät tahdo tunnustaa muuta herraa kuin paavin, imevät maasta mehun, mutta kieltävät kuninkaalta uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa. Koska kansa on antanut vallan minun käsiini, niin en minä erityisesti saa suosia ketään, vaan tulee saman lain koskea kaikkia.
Mutta kun kuninkaalta sitte kysyttiin, miten tuomiorovasti Knutin kävisi, niin hän otsa rypyssä vastasi:
— Saamme nähdä.
Vihdoin tuli Trondhjemin arkkipiispalta kirje, että Pietari Sunnanväder oli ollut kadoksissa, mutta että hän nyt oli löydetty ja luovutettu kuninkaan miehille, jotka jo olivat matkalla Ruotsiin.