Piispa Brask kehoitti kansaa levollisuuteen, vaikka hänen omaa sieluansa kalvoi levottomuus. "Kirkolle on omituista", kirjoitti hän ystävilleen, "että se usein viettää voitonriemun juhlaa, vaikka se näyttääkin olevan lamassa. Helvetin porttein ei pidä sitä voittaman."
* * * * *
Nyt palaamme Taalaihin.
Olisi saattanut odottaa, että aiottu kapina Knutin lähdettyä vähitellen olisi kitunut kuoliaaksi oman elinvoimansa puutteessa, mutta niin ei käynyt. Sture-nimellä oli kumminkin kaiku taalalaisten korvissa ja se, joka sitä nyt kantoi, ymmärsi voittaa kansan rakkauden ja luottamuksen.
Hän kykeni ihmeellisen nopeasti käsittämään ja pani tarkasti mieleensä kaikki herra Pietarin neuvot. Yöt päivät vietti hän hänen huoneessaan muka sentähden, ettei hän tahtonut jättää vanhaa herraa yksin, mutta silloin he keskustelivat opettavaisista asioista, jotka nuorukainen sittemmin osasi käyttää hyväkseen.
Mutta heidän seurustelunsa ei tullut pitkäikäiseksi; piispa sai kirjeen, jossa häntä kehoitettiin lähtemään Norjaan ja sen hän tekikin, sanottuaan aivan kiireiset jäähyväiset.
Niilo Sture tiesi käyttää hyväkseen saatuja opetuksia; niinkuin
Kustaa Vaasakin, läksi hän Leksandiin, Moraan ja Orsaan.
"Hän tiesi", sanoi hän, "että taalalaiset aina ovat rakastaneet Sture-nimeä ja nyt hän oli tullut kertomaan, miten hirveästi Kustaa Eerikinpoika oli heidät pettänyt; hän oli kirkon kiukkuisin vastustaja eikä pitänyt rikoksena sen aarteiden ryöstämistä". Hän kertoi heille seikkailuistaan, kuinka kuningas oli uhannut ottaa hänen henkensä ja kuinka hän oli pelastunut sillä tavalla että oli tekeytynyt kuolleeksi.
Hän kertoi komeista hautajaisista ja äitinsä surusta. Valepuvussa oli hän nähnyt kaikki tyyni, mutta ei ollut uskaltanut ilmoittaa itseään. Nyt hän pyysi kansalta apua, ei saadakseen kruunua, sillä siitä ei hän välittänyt, vaan pelastaakseen isänmaan, joka oli hänelle elämää rakkaampi.
Tätä puhetta pitäessä vierivät kyyneleet alas hänen poskiaan ja hän heittäysi polvilleen ja pyysi läsnäolevia rukoilemaan Ruotsin vapauden ja hänen rakkaan isävainajansa iäisen autuuden puolesta.