— Mitä te tahdotte, että minun pitää tehdä? kysyi hän nöyrästi.
— Jatkaa entiseen tapaasi; sinä näyt hyvin osaavan pettää talonpoikia, mutta asianhaarat vaativat vielä muutakin, ja siihen sinä tarvitset minua.
— Siis niin, että kysyn teiltä, kun en itse tiedä?
— Ei, sinä et saa astua askeltakaan ilman minun lupaani; sinä menet sinne minne minä viittaan, ymmärrätkö?
— Saan minä toki tehdä niinkuin itsekin tahdon?
— Et suinkaan; sinä olet kilpi, jota minä kannan ja kääntelen; sitte kun se ei enään ole mieleiseni, rikon sen.
Se oli liikaa. Taalain junkkari vaipui maahan aivan epätoivoissaan.
— Mikä hätä sinun on, senkin pelkuri! Etkö tahtoisi jakaa saalistasi? Eikö siitä mielestäsi riitä kahdelle? Kun sinusta tulee kuningas, niin teet minut kansleriksesi… en pyydä muuta… Hahhah, hah, niinkuin ei sitä olisi siinäkin lehtolapselle!
— Minä menen ja ilmiannan itseni, huusi hän epätoivoissaan ja tahtoi rientää ulos.
Mutta Grym tarttui hänen käsivarteensa.