— Kertomalla hänelle kaikki mitä näet, kuulet ja ajattelet; no niin, jos se häntä huvittaa, niin olkoon menneeksi, mutta minä luulen että sinä keksimällä keksit kaikellaisia pikkusyntejä, saadaksesi niin paljon puheainetta että sitä riittäisi niin kauvan kuin hän on luonasi.
— Mitä minä teen? Olen kantanut raskasta taakkaa ilman synninpäästöä; sentähden olen ottanut niskoilleni sangen pahojakin syntejä, toivossa että niistä annettu synninpäästö edes osaksi sovittaisi sen suuren rikoksen, jota en tunnusta.
— Sinä hyvä äiti! Miten kekseliäs se totinen rakkaus voikin olla.
— Mutta nyt en minä enään kestä.
— Jos sinä minulle tunnustaisit syntisi, niin minä sanoisin: jalo rouva Ingierd, te olette tehnyt Jumalalle otollisen työn, kun otitte turvattomat suojelukseenne; sentähden tulen teidät palkitsemaan tekemällä tyttärenne hyvin, hyvin onnelliseksi.
Tyttö lankesi polvilleen ja kietoi käsivarret äitinsä kaulaan.
Äiti hymyili kyyneltensä lomitse ja tuumaili, että kyllä se hänen
Richissansa sentään oli somin neito, minkä hän ikinä oli nähnyt.
— Niin, jos voisin nähdä tulevaisuutesi.
— Samalla voisi katsella suoraan aurinkoon, huudahti tyttö ja hänen kauniit silmänsä säihkyivät ilosta; — näen joka yö unta että korkein onni on tuleva osakseni ja joka aamu kysyn: "tänäänkö tulet, kaunis onneni?"
— Lapsi, lapsi, sinä kiusaat Jumalaa!
— Sitä en usko, sillä odotanhan kärsivällisesti, ja kerran kai se sittenkin tulee.