Mutta tyttö ainoastaan painoi sitä ja loi häneen säihkyvät silmänsä.
Taivaan pyhimysten nimessä, miten hän olikin kaunis!
— Tulkaa tänne istumaan, virkkoi munkki, viitaten penkkiä.
Tyttö istuutui paikalla. Munkki asettui hänen viereensä.
— Me emme koskaan käy ripillä, virkkoi hän lempeästi.
— En tiedä mitä sanoa.
— Hm. Olette kahdeksantoistavuotias!
Munkki tahtoi tarttua hänen käteensä, mutta hän liitti sen toisen kätensä kanssa ristiin ja loi häneen viattoman katseen.
— Minähän olen aina äitini kanssa.
— Hän on jumalinen ihminen, hän käy usein ripillä, mutta nyt olen minä levoton ja siksi tulin tänne.