— Oletteko levoton Ingierd rouvasta, kysyi Richissa.
— Kyllä. Hänen omallatunnollaan on asia, jota hän ei tahdo sanoa minulle, mutta minäpä en häntä päästä ennenkuin…
— Älkää huoliko, sanoi Richissa, jonka pintaa pelon kauhistus karmi.
— Se on minun velvollisuuteni ja oikeuteni hänen rippi-isänään.
— Mutta se kiusaisi häntä, hän on niin heikko.
— Sielu on väkevämpi kuin ruumis.
— Mutta entä jos minä…?
— Tekö? Mitä…?
— Olen siihen syynä. Munkin silmät kiilsivät.
— Syynä mihin? kysyi hän kiivaasti.