Hän oli nuori, häntä vainottiin ja kaikki jotka olivat hänet nähneet, kertoivat, ettei koko maailmassa saattanut olla kauniimpaa ruhtinasta; hänen äänensä sointu, hänen katseensa syvyys oli aivan vastustamaton. Mutta hän olikin, yksin miestenkin joukossa, voittanut paljon ystäviä; naiset taas ja neitoset — he olivat ihastuksissaan valmiit minä hetkenä tahansa rupeamaan hänen norjalaiseksi henkivartioksensa.
Niilo Sturen nimi oli joka miehen huulilla; hänen sanansa ja lauseensa kulkivat suusta suuhun, kunnes ei hän itsekään enään olisi tuntenut niitä omikseen.
Joko oli Grym ollut neuvonantajana tai oli junkkarilla itsellään sen verran älyä, että hän Norjaan tultuaan esiintyi niin vähäpuheisena kuin suinkin. Tähän saakka oli hän liikkunut pääasiallisesti talonpoikaisväestön joukossa ja siellä oli hänen taitonsa riittänyt petkuttamiseen, mutta nyt, kun hän joutui piireihin, joissa jokainen tavoiltaan ja puheiltaan oli häntä niin paljoa etevämpi, nyt hän pelkäsi että hänen halpasyntyisyytensä tulisi ilmi.
Arkkipiispa Olavi oli mitä sydämellisimmin ottanut hänet vastaan; suurella surulla ja katkeruudella oli hän suostunut jättämään piispa Sunnanväderin hallituksen käsiin ja hänen surullinen loppunsa koski häneen syvästi. Mutta kuningas Kustaa oli nuori, urhea herra ja viisainta oli elää sovussa hänen kanssaan.
Nyt oli kuitenkin Sten Sturen poika tullut, hänellä oli paljon suurempi oikeus Ruotsin kruunuun, ja asian näin ollen saivat kaikki muut esteet väistyä. Norja oli kyllä taipuvainen auttamaan häntä oikeuksiinsa ja mikäli mahdollista, suorittamaan takaisin sen suuren rahasumman, jonka se oli Sten Sturelle velkaa. Mutta siihen vaadittiin säätyjen suostumus ja se varmaankin veisi aikaa.
Ajan kuluksi kehoitti arkkipiispa nuorta herraa hankkimaan tuttavuuksia ja ystäviä.
— Mikä ei teille käyne vaikeaksi, lisäsi hän hymyillen.
Mutta jota korkeammalle onnen tikapuita ihminen kiipeää, sitä useampi silmä hänet näkee ja sitä helpommin hän saattaa pudota alas ja taittaa niskansa.
Sen huomasivat kyllä molemmat petturit, varsinkin pelkäsi Niilo herra. Siitä syystä hän pysyi vaiti ja kuunteli tarkkaavaisesti kaikkea mitä sanottiin. Hän oli kyllin viisas käsittämään, että vanhemmat ihmiset saattavat tuottaa hänelle hyötyä, nuoret sensijaan vahinkoa. Sen mukaan koetti hän käyttäytyä ja voitti sillä luottamusta, jota hän ei ollut odottanut.
Vaan sitä ei saattanut kestää kauvan; hänen täytyi ruveta luottamaan itseensä, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi rohkeutta; hänen täytyi itsensä ajatella ja puhua puolestaan. Peder Grym mietti yöt päivät; hän kyllä näki että tässä oli tarjolla suuri vaara.