— No, ethän sinä kai ottanut kirjettä?
— Se oli äidille hänen armoltaan arkkipiispalta, jota tietysti täytyy totella.
— Entä linnanrouva?
— Hän taisi olla ensimäisenä abbedissana silloin kun täällä oli luostari.
— Ehkä hän oli tehnyt jonkun suuren synnin?
— No ei se minusta mikään synti ollut; hän teki samoin kuin sinä, sanoi Richissa ja suuteli Ceciliaa.
— Onnetonta rakkauttako siis?
— Sanotaan että rouva vielä etsii rakastettuaan! Minun mielestäni eivät he enään niin monen vuoden perästä voisi tuntea toisiaan, lisäsi Richissa nauraen.
— Älä leikittele, keskeytti Cecilia hänet vavisten, — kerro mieluummin, miten sinun sitte kävi.
— Hyvin minun kävi. Kun otin kirjeen, niin hän katosi, minä tunsin vain että ympärilläni oli niin kylmä.