— No, me jätämme sen toiseen kertaan; missä minun hurskas
Richissa-neitini on?
— Niin, missä hän mahtanee olla?
Isä sanoi itse tahtovansa lähteä häntä etsimään, mutta hän ei löytänyt häntä mistään. Liian suuri kidutus olisi ollut lähteä tiehensä häntä näkemättä, sillä tyttö oli hänen silmiensä ilo, ehkä silloin viehättävin, kun hän häntä eninten rääkkäsi.
Tyytymättömänä ja yhä kasvavan kaihon ajamana riensi hän huoneesta huoneeseen. Kaikkialla kohtasi hän ahkeraa väkeä, mutta neitiä ei kukaan ollut nähnyt sitte kuin varhain aamulla.
Vihdoin tuli hän siipirakennukseen; siellä näkyi kukkia ja naisten käsitöitä; ovi seuraavaan huoneeseen oli suljettu, varmaankin oli tyttö siellä… mutta hän tahtoi tulla aivan odottamatta, oveen kolkuttamatta, mutta jos… jos…
Hän ei välittänyt mistään; hän tahtoo tietää mitä tyttö juuri nyt tekee; suuttukoon vaikka; kyllä rippi-isä pian saa leppymään.
Hänen sydämensä sykki valtavasti, hänen täytyi rauhoittua ennenkuin hän äkkiä, hiljaa mutta kiireesti avasi oven.
Cecilia istui siellä, lukien kirjaa.
Isä hämmästyi niin sanomattomasti että hän pitkäksi aikaa jäi tuijottamaan eteensä.
Cecilia nousi paikalla.