Heidän katseensa kohtasivat toisensa ja nuorukainen teki syvän kumarruksen.
Ingierd rouva toivotti hänet sydämellisesti tervetulleeksi matalaan majaansa ja sanoi toivovansa että hänen päivänsä siellä kuluisivat niin hauskasti kuin suinkin.
— Jalo rouva, vastasi nuorukainen, — kiitollisena tulen sydämessäni säilyttämään muiston siitä, että te kotiinne otatte vieraan miehen, pakolaisen, jolla ei ole kattoa päänsä päällä, ja minä toivon että pyhä Neitsyt tuhatkertaisesti tulee palkitsemaan tekonne.
Hänen äänensä oli kirkas ja pehmeä; kaikki kuuntelivat sitä ilokseen.
Sitte esitettiin Ingierd rouvalle kansleri Peder Grym ja häntä seurasi joukko norjalaisia pappeja ja ritareja.
Lausuttuaan heille muutamia sanoja, pyysi Ingierd rouva vieraitaan tyytymään siihen yksinkertaiseen ateriaan, jonka hän kiireessä oli ehtinyt saada aikaan.
Taalainjunkkari tarjosi hänelle käsivartensa, Richissa seurasi heitä ja kansleri asteli röyhkeänä hänen rinnallaan, uskaltamatta sentään tarjota hänelle käsivarttaan.
Hän kuvaili kaunein sanoin heidän kiitollisuuttaan, hänen nuori herransa niin hyvin ansaitsi sen myötätuntoisuuden, jota hänelle osoitettiin. Onni oli että hän nyt perheen piirissä saisi viettää muutamia rauhallisia viikkoja ennenkuin hän meni uhraamaan henkensä isänmaan edestä.
— Miksei voittamaan voittoja?
— Hän on saanut päähänsä että kuolema vaanii häntä; mutta ehkä ne ajatukset täällä haihtuvat.