"'Richissa neiti, teitä minun on kiittäminen siitä, etten kadottanut luottamusta itseeni!'
"Minä silloin vanhana impenä istun täällä linnassa iloiten hänen onnestaan, sillä naimisiin en koskaan mene. Minun sydäntäni ei luotu rakastamaan."
Seuraavana päivänä tahtoi hän ryhtyä vaikeaan tehtäväänsä, mutta tuo kansleri oli aina hänen kintereillään… herra Niilo Sture tarvitsi lepoa ja sitä ei kukaan ymmärtänyt hänelle valmistaa.
Ingierd rouva tahtoi hänkin jutella hänen kanssaan ja heillä kesti puhetta hirveän kauvan.
Ja vieraita odotettiin. Pyhä neitsyt, varmaankaan ei Richissa koskaan saisi tilaisuutta panna täytäntöön aikomustaan!
Mutta kumma!… Eräänä päivänä istuutui kansleri Ingierd rouvan viereen hänen makuuhuoneeseensa ja Niilo herra ja Richissa jäivät kahden.
Molemmat olivat hämillään… puhuihan Niilo herra yleensä niin vähän; entä jos Richissa alkaisi keskustelun… mutta jos se näyttäisi pahalta, hän saattaisi luulla että… No, luulkoon mitä tahansa, kunhan Richissa vaan saa täyttää tehtävänsä.
Hän alkoi kysymällä miten Niilo herra viihtyi Norjassa. Kaikkien pyhien nimessä, hän tunsi kuinka hän punastui: tämähän oli ihan kuin hän tahtomalla olisi tahtonut kuulla kohteliaisuuksia!
Mutta Niilo vastasi lyhyesti, että kyllä hän viihtyy, ja vaikeni taas ja punastui. Sitte hän salavihkaa vilkaisi tyttöön ikäänkuin odottaen että hän jatkaisi.
Samassa astui tallimestari sisään, kumarsi ja ilmoitti, että hevoset ovat satuloidut.