Se tyhmyri, ei Richissa nyt tahtonut lähteä ratsastamaan. Mutta samassa tuli hän katsahtaneeksi Niilo herraan ja kysyneeksi:
— Tahdotteko te?
— Kyllä, hyvin mielelläni.
Se oli toinen asia, ja nyt ei hänellä enään ollut muuta ajatusta kuin: keitä kaikkia mahtaa tulla mukaan?
— Tulen paikalla, sanoi hän.
Kamarineitsyt oli jo odottamassa, ratsastuspuku käsivarrella. Tänään kaikki näkyivät arvaavan hänen toiveensa!
— No, Cecilia, oletko valmis?
— Ei kiitos, minä en tule mukaan.
— Etkö! riemastui Richissa. — No toisen kerran! Suudelma, syleily, ja kevein askelin kiirehti tyttö alas portaita.
Siellä oli vaan kaksi satuloitua hevosta. Niilo herra seisoi odottamassa.