— Niin, virkkoi Niilo, hetkeksi epäillen, mutta sitte kiihkeästi tarttuen käteen.
— Ei, pitäkää sitä yhtä kauvan kuin silloin ja katsokaa minuun — niinkuin silloin.
Tyttö oli vallan vastustamaton, hänen tahtoaan täytyi totella, ja nuorukainen painoi kovasti hänen kättään ja vajotti silmänsä hänen säteileviin silmiinsä.
— Richissa! kuiskasi hän, mutta tyttö ei ollut kuulevinaan.
— Muistatteko, mitä silloin ajattelitte?
— Saanko sanoa sen?
— Tietysti.
— Antaisin mitä tahansa, kunhan saisin kukan, jota hän kantaa rinnallaan.
— Ottakaa tämä, se on paljon tuoreempi.
Nuorukainen painoi sen huulilleen ja kätki sen povelleen.