Tyttö oli niin onnellinen, ettei hän voinut vastata, mutta hän ei myöskään vetänyt pois kättään ja nuorukainen peitti sen suudelmilla.
Äkkiä hän karkasi ylös.
— Richissa, huudahti hän tuskallisesti, — aja minut luotasi, minä olen kurja, onneton ihminen, joka en ansaitse rakkauttasi.
— Minä rakastan sinua, vastasi Richissa.
— Mutta minä sanon sinulle, etten ole rakkautesi arvoinen.
— Minä rakastan sinua, toisti tyttö ja kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
— Sano minulle vielä, Richissa, rakastatko minua loistavan nimeni tähden, vai rakastaisitko minua toisessakin yhteiskunnallisessa asemassa… sano, rakastatko minua itseni tähden?
— Vain kokonaan sinun itsesi tähden.
— Silloin olet omani! ja riemastuneena sulki nuorukainen hänet syliinsä ja heidän huulensa yhtyivät suudelmaksi.
Kun he sitte käsikädessä palasivat linnaan, osoitti Ingierd rouva heitä ikkunasta kanslerille ja virkkoi huoaten: