— On kyllä.
Maunu pysyi paikallaan ja katseli aaltoilevaa ihmisjoukkoa. Sitte otti hän suuresta taskukirjastaan paperin, jonka hän varovaisesti kääri auki. Siinä oli kirje. Taas katseli hän kansaan. Vähitellen hiljeni meteli.
— Luen teille tämän kirjeen, virkkoi Maunu, katsellen ympärilleen.
— Keneltä se on?
— Rouva Kristina Gyllenstjernalta.
— Kenelle?
— Oikeastaan taalainjunkkarille, jota te kutsutte Niilo Stureksi.
Mutta kuningas arveli, että tekisi hyvää, jos kaikki sen kuulisitte.
— No, lue, lue!
Maunu luki: "Minä Kristina Gyllenstjerna julistan sinut täten
valehtelijaksi ja petturiksi. En ole unohtanut kuinka monta lasta
Jumala antoi minulle ja autuaasti nukkuneelle herralleni Stenille.
Mutta sinua en tunnusta omakseni; oma omatuntosi on todistava, että
Jumalan ja ihmisten edessä olet valehdellut."
Ei kuulunut hiiskahdustakaan. Kuni ukkosen lyömänä vaikeni suuri ihmisjoukko.