2) Ritaristoa oli heikontanut osaksi sota, osaksi ja pääasiallisesti se, että sen tilukset ja omaisuudet olivat langenneet kirkoille ja luostareille, ja kun kaikki tahtoivat lahjoituksia kruunulta, vähenivät sen tulot tietysti.
3) Tärkeimpiä merikaupunkeja vahingoitti laiton maakauppa ja sitäpaitsi tuli säätyjen ottaa huomioon, että vieraat herrat sangen helposti saattoivat saada aikaan eripuraisuutta maassa, kun kuulivat, miten helposti Ruotsin miehet tarttuvat onkeen; jos ruotsalaiset eläisivät keskinäisessä sovussa, niin ei mikään saattaisi viedä valtakuntaa turmioon.'
"Vihdoin esitti kuningas mainittujen puutteiden poistamiseksi, että koska valtion linnat ja linnoitukset olivat joko hävitetyt tai joutuneet rappiolle, piispojen linnat ja linnoitukset, jotka heille olivat tarpeettomat, luovutettaisiin kuninkaalle. Sitäpaitsi olivat kruunun huonot tulot korvattavat piispojen, pappien, kaniikkien ja luostarien ylellisillä tuloilla."
"Kaikki vetoaminen Roomaan oli tulevaisuudessa kiellettävä, samoin kuin piispanvirkojen vahvistuksen ostaminen."
Salissa syntyi hiiskumaton hiljaisuus ja kuitenkin näytti siellä sangen omituiselta.
Kuningas istui valtaistuimellaan. Hänen jalot kasvonsa olivat totiset ja vakavat.
Valtioneuvokset istuivat hänen ympärillään. Kaikkien kasvoilla kuvastui hämmästys.
Piispoista veti huomiota puoleensa varsinkin Hans Brask. Hän oli päätä korkeampi kuin kaikki muut, kulmakarvat olivat rypyssä; synkkänä, liikkumattomana tuijotti hän eteensä. Muut loivat toisiinsa merkitseviä, levottomia, voitonhimoisia katseita; he pitivät kiinni varastettua saalistaan kuin nälkäiset sudet.
Etempänä salissa istuivat porvarit ja talonpojat. Edelliset näyttivät tuumailevan, jälkimäiset raappivat päätään ja katselivat vuoroin kuningasta, vuoroin piispoja, eivätkä tietäneet, kenen neuvoja tuli seurata. Munkit, jotka olivat heidän läheisyydessään, kuiskailivat heille yhtämittaa.
Kuningas vaati ritaristolta ja aatelilta sekä piispoilta vastausta.