— Asia pitäisi esittää, niin se kyllä vaikuttaisi.
— Katsokaamme nyt ensin, aikovatko he pitää meitä kuninkaanaan ja suostummeko me pysymään siinä virassa, lausui Kustaa ylpeästi; — minusta näyttää melkein siltä kuin he tarvitsisivat meitä paremmin kuin me heitä. Kruunussa on terävät okaat, ne pistävät syvälle… sen olen minä kokenut.
Samassa kuului ulkoa voimakkaita huutoja ja pian ilmoitettiin, että suunnattoman suuri lähetystö porvareita ja talonpoikia pyysi nähdä kuningasta ja puhutella häntä; he sanoivat ajavansa tuhansien ruotsalaisten asiaa.
— Kuningas ei ota vastaan lähetystöjä eikä edusmiehiä ennenkuin valtiopäiväkysymys on ratkaistu, tuli vastaukseksi. Mutta hetkisen kuluttua alkoi ulkoa kuulua huutoja:
— Eläköön Kustaa Eerikinpoika, Ruotsin kuningas!
— He ovat ajaneet tahtonsa perille, sanoi Kustaa hymyillen. — Jos he vaan yksimielisesti ovat puolellani, niin en minä pelkää paavin enkä koko papiston yhteisiä voimia.
— Jos teidän armonne näyttäytyisi akkunassa.
— Niin he huutaisivat kahta hullummin, mutta vastapuolue sanoisi, että minä olen pelästyttänyt heidät suostumaan. Myöhemmin kyllä vakaumus tai tieto omasta voimattomuudesta pakoittaa heidät suostumaan.
Syntyi hetken äänettömyys.
— Teidän armonne, minulla olisi teille pyyntö.