— Olen varma, että hän olisi ollut valmis jättämään saaliin takaisin kirkon käsiin, nauroi kuningas.
— Heissä ei ole ihmistunteita.
— Se on uskonkiihkoa, ystäväni, ja kaikki todelliset katoliset ovat sokeita uskonkiihkoisia.
— Heidän uskontonsa vaatii sitä.
— Se on heidän uskontonsa ydin ja sentähden paras kätyri itsevaltiuden palveluksessa.
Tämän keskustelun aikana oli suurin osa yöstä kulunut ja Kustaan ajatukset olivat saaneet toisen suunnan.
Uteliaisuudella odotti koko kaupunki mitä seuraava päivä toisi myötänsä.
Pian oli luostarisali jo ahdinkoon saakka täynnä; odotettiin piispa
Braskia, mutta turhaan.
Herra Ture Jönsinpoika nousi tuontuostakin paikaltaan ja katseli ympärilleen, mutta piispaa ei kuulunut ja Ture herra sai taaskin istuutua.
Keskusteluihin olisi jo aikoja sitte pitänyt ryhtyä ja alkaminen oli Ture herran asia, koska hän oli vanhin. Hän tosin nousikin ja sopersi pari sanaa, että ajat olivat vaikeat, mutta sitte hän istuutui eikä kukaan enään saanut häntä nousemaan.