Kansa ei ollut taipuvainen ottamaan kuninkaakseen ketä tahansa heidän mielensä mukaan, ei Sten herran poikaa enempää kuin muitakaan. Ja jolleivät he suostuneet mukaantumaan koko kansan päätöksiin, niin oli kansa päättänyt yhtyä kuninkaaseen ja rangaista heitä valtakunnan ja kansan ilmeisinä vihollisina.
Taalalaiset raappivat päätään ja katselivat toisiinsa; ne, joita omatunto soimasi, oikaisivat selkänsä ja arvelivat, ettei tässä tarvitse pelätä.
Valtioneuvos Måns Bryntenpoika puuttui nyt puhumaan ja kysyi talonpojilta ankarin sanoin, kuinka he niin häpeemättömästi olivat voineet rikkoa kuninkaalle vannomansa uskollisuuden valan; sitte hän muistutti heille, kuinka lempeästi heitä oli kohdeltu mestari Knutin ja piispa Sunnanväderin sekä nyt taas taalainvarkaan aikana.
Taalalaiset kiittivät kuningasta hänen osoittamastaan armosta, mutta huomauttivat, etteivät he ymmärrä tehneensä mitään pahaa.
— Eikö ole paha kantaa petollista, taipumatonta ja tottelematonta mieltä kuningastansa ja herraansa vastaan? huudahti Måns herra entistä ankarammalla äänellä. — Heti kun kuninkaan lähettiläät saapuvat tänne, otatte te heidät vastaan jousilla ja kirveillä. Lisäksi puhutte te herjaten armollisesta kuninkaastamme ja se on rikos Jumalaa ja Ruotsin lakia vastaan. Olkaa siis varmat siitä, että jollette nyt rukoile kuninkaalta anteeksi ja lupaa parannusta, niin olette ansainneet sellaisen rangaistuksen, ettei kukaan teistä enään elävänä pääse kotiinsa.
Neuvosherran ankara puhe, tykit ja kuningas saivat nyt aikaan toivotun vaikutuksen: kapinalliset nöyrtyivät ja pyysivät valtakunnan neuvostoa puhumaan heidän puolestaan.
Neuvoston herrat ratsastivat kuninkaan eteen ja kuningas antoi käskyn että talonpoikien on osoittaminen hänelle taalainvarkaan paras neuvonantaja tai se, joka eninten on soittanut suutaan kuningasta vastaan.
Tämä tapahtui; lakimiehet ja valtakunnan neuvokset tutkivat rikoksellisen ja tuomitsivat hänet Ruotsin lain mukaan kuolemaan. Tuomio pantiin heti täytäntöön.
Tähän saakka olivat talonpojat pysyneet varmoina mutta kun he näkivät, että onkin käsissä täysi tosi ja että verta voidaan vuodattaa, niin pelästyivät he sangen suuresti, heittäytyivät polvilleen kuninkaan eteen ja lupasivat tulevaisuudessa parantaa tapansa.
Kustaa kohteli heitä pitkin aikaa ankarasti, mutta vihdoin heidän rukouksensa ja kyyneleensä saivat hänet heltymään. Hänen tahtonsa oli tapahtunut: "pelästys oli kohdannut kaikkia, rangaistus harvoja". Oikeutta hän oli tahtonut eikä kostoa.