Kuningas toivoi, että rauha nyt oli palautettu Taalaihin ja helmikuun 28 päivänä lähetettiin koko maahan yleisen sovun julistus.
Peder Grymiä pidettiin ehdottomasti koko kapinan alkuunpanijana. Sentähden olikin lähetetty vakoilijoita pitkin pitäjiä ottamaan häntä kiinni.
Mutta etsiminen oli ollut turhaa. Hän oli kuin taikakeinojen avulla kokonaan hävinnyt.
Niinkuin tiedämme, oli Olavi Tyste nyt kapteenina kuninkaan henkivartiastossa ja seurasi häntä siis hänen retkillään.
Sotajoukon likimpänä maalina oli Svärdsjö ja silloin pyysi nuori mies kuninkaalta lupaa lähteä Norjaan etsimään vaimoaan.
Kuningas suostui hänen pyyntöönsä ja Olavi Tyste läksi matkaan, antaen hevosensa mennä täyttä laukkaa.
Hän kerrassaan pelästyi nähdessään Richissan joka silloin juuri oli saanut tiedon miehensä kuolemasta ja joka kärsi miltei villin epätoivon tuskia.
— Se ei ole totta, että hän on kuollut, sanoi Richissa, — hän on täällä piilossa, minäkään en saa nähdä häntä… hän epäilee Richissaansa! huusi hän rajusti itkien. — Mutta kerran minä kuitenkin hänet löydän, kuulen hänen askeleensa… hänhän seisoo takanani ja kuiskaa nimeäni!
Vaivoin sai Olavi Tyste hänen ajatuksensa suunnatuiksi toisaalle.
— Missä Cecilia on? kysyi hän.