Entä jos kysyisi neuvoa häneltä?

Mutta silloin hänet täytyi kutsua luostariin.

Mies luostariin!

Onneksi oli Ingiald vanha ja abbedissa lähetti häntä noutamaan.

Seuraavana päivänä hän tuli.

Hänen suuri, kookas vartalonsa, pitkä valkea parta ja yleensä koko hänen ulkomuotonsa herätti ensi hetkestä alkaen sekä syvintä kunnioitusta että pelkoa.

Abbedissa kertoi hänelle, miten heikko tuon nuoren, heidän haltuunsa uskotun rouvan terveys oli; hän pelkäsi, että kuolema, lukoista ja salvoista huolimatta, tulee ja ryöstää hänet.

Mutta Ingiald osasi taitavasti kysellä asioita, joita oikeastaan ei olisi pitänyt ilmaista, ja hämmästyksekseen tapasi abbedissa itsensä kertomassa Peder Grymistä ja vieraasta rouvasta, jota tuli pitää mitä tarkimman valvonnan alaisena.

Lakattuaan kertomasta kysyi abbedissa eikö Ingiald tahdo häntä nähdä, ja saatuaan myöntävän vastauksen, meni hän hakemaan Ceciliaa.

Osaaottavasti katseli Ingiald Cecilian kärsiviä kasvoja. Sitte tarttui hän hänen käteensä koettaakseen valtasuonta ja hämmästyi silminnähtävästi, kun huomasi palomerkin hänen ranteessaan.