Heti senjälkeen läksi Ingiald, mutta lupasi seuraavana päivänä palata.
Silloin sai hän kuulla, että sisar Cecilia on parempi ja että hän varmaankin haluaa häntä tavata, vaikkei hän olekkaan sanonut mitään.
Abbedissa tahtoi lähettää häntä kutsumaan.
Mutta Ingiald sanoi itse menevänsä hänen luokseen ja kielsi muita seuraamasta.
Se soti luostarin sääntöjä vastaan ja…
— Muilla ehdoilla en voi tehdä häntä terveeksi. Abbedissa joutui pahaan pulaan, mutta kulta houkutteli.
Olihan Cecilia vieras, joka vaan oleskeli luostarissa, piti siis kaikin tavoin koettaa parantaa häntä.
Senjälkeen kävi Ingiald joka päivä häntä katsomassa ja kummallista oli nähdä, miten hän virkosi, aivan kuin ruusu hellän käden hoidon alla.
Mutta luostarissa luultiin, että juoma ja ehkä salaiset taikakeinot olivat vaikuttaneet parantumiseen, ja Ingialdin maine kasvoi kasvamistaan.
Cecilia kyllä tiesi, että elämännesteenä oli ollut hänen ystävällinen kohtelunsa ja osanottavaisuutensa. Juuri hänen ollessaan kuihtumaisillaan tuli Ingiald ja valoi hänen sydämeensä toivon kipinän: "ehkä hän elää!" Jyvä, joka ei ollut suurempi kuin sinapin siemen, juurtui ja rupesi kasvamaan merkillisen pian.