Muutamin sanoin osoitti vanhus mihin päin ratsastajat olivat lähteneet ja pyysi, että Aatami rientäisi katsomaan, mihin he olivat joutuneet.
— Varmaankin fransiskaaniluostariin, vastasi Aatami.
— Niin minäkin luulen; tunnethan sinä vanhan portinvartian?
— Hän on setäni.
— Pyydä häneltä lupaa, että muutamia päiviä saat oleskella luostarissa.
— Siihen, hän mielellään suostuu, sillä minä voin kantaa hänelle puita ja vettä.
— Tuo minulle pian tietoja.
Aatami livahti tiehensä ja Ingiald seisoi pitkän aikaa ajatuksiin vaipuneena; mutta äkkiä teki hän päätöksen, otti vuoren rotkosta esiin kaksi tiiviisti suljettua nassakkaa ja virkkoi itsekseen:
— Syyttäkööt itseään!
Seuraavana päivänä palasi Aatami ja tiesi kertoa, että munkit nyt tavallista hurjemmin joivat ja lauloivat; he valmistautuivat autodafeaan kuin suureen juhlaan.