Pitikö hänen syödä?… Kyllä, hänen täytyy koettaa pysyä reippaalla mielellä, ehkä Jumala tahtoo käyttää häntä johonkin.
Ja hän rukoili niinkuin ihminen rukoilee tietäessään, että hän seuraavassa hetkessä astuu sen tuomarin eteen, joka tutkii sydämet ja munaskuut.
Hän rukoili niinkuin David oli rukoillut Isäänsä: "Herra, sinä olet minun lohdutukseni ja minun apuni, sinun kanssasi en pelkää mitään; sinä voit minua suojella, jos tahdot."
Kuolemanpelko lakkaa samassa hetkessä, jolloin ihmiselle on selvennyt, että hän kädessään kantaa elämän portin avaimen, sekä että todellinen elämä alkaa vasta sitte, kun olemme päässeet sen portin läpi. Cecilia oli kärsinyt niin paljon, hän oli niin syvällisesti tutkinut elämän tärkeimpiä kysymyksiä, että hän voitettuaan ensi kauhistuksensa, pelotta saattoi katsoa tuota kalpeaa sanansaattajaa kasvoihin; ainoastaan polttaminen häntä peloitti, mutta sitte muistui hänen mieleensä, miten pyhät marttyyrit itse olivat astuneet polttoroviolle, ja hän päätti tehdä niinkuin hekin.
Mutta jos Jumala tahtoo, että Ingiald hänet pelastaa… jos hänen miehensä elää ja etsii häntä… niin saako hän heikkoudessaan tehdä tyhjäksi heidän tarkoituksensa?… Pois se! Jumala tahtoo, että hänen pitää olla valmiina sekä kuolemaan että elämään. Ja hän noudattaa Jumalan tahtoa hänen mahtavalla avullaan.
Hän nousi ja veti esiin lautasen.
Sen vieressä oli pieni pullo, jonka kylkeen oli kirjoitettu: "Juo!"
Taaskin Ingiald! Miten hän pääsi luostariin?
Viini oli hyvää ja voimakasta ja Cecilia päätti säästää puolet huomiseksi.
Hän söi ja joi, pani sitte levolle ja nukkui sikeään uneen.